Chileläinen koulumaailma

Ajattelin kertoa teille hieman millaisen kuvan sain Chilen koulumaailmasta harjoitteluni aikana. Osa kommenteistani ovat yleisiä ja pätevät koko Chileen, mutta koska tein harjoitteluni vain yhdellä koululla, ja sekin oli hyvin erityispiirteinen verrattuna muihin chileläisiin kouluihin, osa kertomastani pätee vain tämän koulun todellisuuteen. Postauksessa esiintyvät mielipiteet ovat omiani ja tarkoitus ei ole haukkua niin chileläistä kuin suomalaistakaan koulutussysteemiä, ainoastaan verrata näitä kahta todellisuutta.

Now that I've saved my ass, let's go! :D

Chilessä kouluja on kolmenlaisia: kunnallisia, yksityisiä ja näiden kahden välimalli. Kunnalliset koulut saavat rahoituksen vain kunnalta, joten jatkuva resurssipula on tuttua. Puolikunnallisilla kouluilla voi mennä hyvinkin rahallisesti, koska osa rahoituksesta saadaan yksityisiltä rahoittajilta, mutta kunta rahoittaa puolet. Yksityisiä kouluja on myös paljon ja niissä saatavaa koulutusta pidetään yleensä korkeatasoisena, koska resurssejahan riittää. Suomen koulutusjärjestelmään verrattuna on Chilen malli todella erilainen ja eriarvoinen. Kuten minun oli hankala ajatella, että Chilessä on yksityisiä kouluja, oli myös chileläisistä outoa kuulla, että Suomessa ei ole yksityisiä kouluja ollenkaan, vaan kaikki ovat kunnallisia. Onhan meilläkin erikoistuneita kouluja (esim. kielikoulut), mutta kaikki toimivat saman kansallisen opetussuunnitelman alla ja kunnallisella rahoituksella.

Luin ensimmäisellä harjoitteluviikollani Chilen opetusministeriön kansallista opetussuunnitelmaa ja yllätyin kuinka samanlainen se oli sisällöiltään kuin Suomen vastaava. Opetusmetodeissaan ja tavoitteissaan englannin osalta se on melko samanlainen. Ongelmaksi huomasin myöhemmin sen käytännön toteuttamisen mahdottomuuden tietynlaisissa kouluissa - kuten lyseolla, jolla tein harjoitteluni. Itseasiassa en koskaan saanut lyseon omaa opintosuunnitelmaa luettavaksi, en tiedä mistä sen olisin saanut. Minut neuvottiin suoraan kansallisen opsun pariin.

Chileläisillä opettajilla tuntuu riittävän tekemistä. Työn palkka tai arvostus ei ole kummoinen, mutta töitä joutuu silti tekemään ihan hirveästi. Pisintä työpäivää kuulin tekevän yhden eläkeikäisen äidinkielen opettajan, joka hoiti 30 oppituntia kahdella eri koululla (eli yht. 60 opetustuntia/vko), koska eläkkeelle jäänti ei ollut rahan vuoksi vaihtoehto. Opettamisen lisäksi on tunnit tietenkin myös suunniteltava. Siinä kun meillä Suomessa opettajan taitoihin luotetaan ja oletetaan hänen suunnittelevan tuntinsa, Chilessä opettajat joutuvat lähettämään etukäteen jokaisesta pitämästään oppitunnista kirjallisen tuntisuunnitelman koulun kansliaan arkistoitavaksi. Suunnitelmat eivät ole mitään ympäripyöreitä läpikäytävien asioiden listauksia, vaan suunnitelmaan kirjataan oppitunnin tavoite, oppitunnin kulku askel askeleelta ja esimerkiksi tarvittavat materiaalit oppitunnin järjestämiseen liimapuikkoja myöten. Lisäksi opettajien tulee tietenkin täyttää ja palauttaa vuosi-, puolivuotis- ja kuukausisuunnitelmat jokaista opetusryhmäänsä varten.

Alkanette ymmärtää, että chileläisien opettajien työtä ympäröi melkoinen byrokratia. Ei siinä vielä mitään. Ennen tunteja suunnitellaan ja tuntien jälkeen tietysti jää tehtäväksi arvosteluja yms. Chilen jokaisen koulun jokaisella luokalla on oma kirja, el libro, josta löytyy ryhmän jokaisen oppilaan tiedot ja kuva. Kirjasta löytyy myös jokaiselle aineelle omat sivunsa, jonne merkitään poissaolot, arvosanat ym. mahdolliset erityismerkinnät. Opettajan tarvitsee merkitä jokaisella oppitunnilla tunnin tavoite kirjaan sekä mahdolliset myöhästymiset ja poissaolot. Opettaja merkitsee tietenkin myös oman aineensa arvosanat oppilailleen. Periaatteessa meillä Suomessa on samanlainen järjestelmä, mutta kaikki on vain nykyään sähköisessä muodossa. Ongelma noiden kirjojen kanssa on vain se, että niihin ei saa tehdä virheitä. Kaikki merkitään kuulakärkikynällä, mutta virheitä ei saa tehdä. Jos teet virheen, sitä ei saa korjata. Niin. Kirjaan tehtyjä merkintöjä ei saa muuttaa. Kun ne on sinne laitettu, siellä ne on. Pariinkin otteeseen tämä näytti aiheuttavan harmaita hiuksia yhdelle jos toisellekin opettajalle - ihan syystäkin. Minä en saanut kirjoittaa mitään kirjoihin enkä olisi halunnutkaan. Eipäs kun itseasiassa kirjoitin kerran tunnin tavoitteen yhteen kirjaan, mutta siinä se. Paikallaolijoista ja tehdyistä tehtävistä pidin kirjaa omaan vihkooni. Kirjojen käyttö oli mielestäni hieman outo käytäntö, mutta ei suinkaan sieltä oudoimmasta päästä.

Opin aika pian, että aikakäsitys on Chilessä aika erilainen kuin meillä Suomessa. Sanotaanko vaikka, että se on aika paljon joustavampi ja sovitusta tapaamisesta myöhästyminen on lähinnä sääntö eikä poikkeus. Olen itse aika täsmällinen ihminen, vaikka joskus myöhästelenkin, jos sovittu tapaaminen ei ole ammatillinen tai muulla tavalla tärkeä. Kavereiden kanssa on ehkä helpompi joustaa, vaikka en silti pidä hyväksyttävänä odotuttaa ketään turhan takia. Etenkin harjoittelulyseollani oli ongelmana tyttöjen liian vapaa kouluun saapuminen. Tulivat lähinnä sitten kun huvitti, monesti 1,5 tuntiakin myöhässä. Ensimmäisten viikkojen aikana olin ihan pöyristynyt tästä käytännöstä, koska meillähän ei kouluun sovi myöhässä tulla! Ei ainakaan selittämättä. Halusin hirveästi ottaa jonkinlaisen rangaistuskäytännön käyttöön omien ryhmieni kanssa, mutta se osoittautui lähes mahdottomaksi. Lopulta totuin ja annoin periksi tavalle, koska totta puhuen en olisi muuhun ehtinyt keskittyäkään, jos olisin alkanut käyttämään oppituntien aikaa myöhästelijöiden puhutteluun. Ehdimme muutenkin tekemään hyvin vähän per oppitunti, joten koin, että tarkoitukseni ei ole yrittää korjata koulun rangaistusjärjestelmää (palautetta ja ehdotuksia kyllä jaoin, hehs), vaan keskittyä omien ryhmieni opetukseen. Lyseolla yritettiin ottaa jonkinlaista jälki-istuntoa käyttöön ollessani siellä, mutta se ehkä toteutettiin hieman huonosti.

Kielten oppitunneilla oli - ainakin tällä lyseolla - hyvinkin verkkainen tahti tosiaan. Kun on tottunut siihen, että kaksoistunnilla ehditään helposti käymään läpi hieman uutta sanastoa ja mahdollisesti kerrataan jokin kielioppiasia tehden useita eri tehtäviä, oli hankalaa suunnitella tunteja ryhmille, jotka ehtivät yleensä tehdä kahdesta kolmeen yksinkertaista tehtävää - jos sitäkään. Osittain ongelmana oli se, että käytössä oli lähinnä tussitaulu, monisteet ja mahdollisesti projektori, ja melkein kaikki materiaalit piti tuottaa itse. Joillakin ryhmillä oli oppikirjat, mutta niitä ei voinut suoranaisesti käyttää, koska niiden sisällöt olivat tämän koulun oppilaille liian korkeatasoisia, joten kirjoja pystyi osittain käyttämään pohjana omien materiaalien luomiselle ja ideoiden antamiseen.

Kielten tunnit olivat myös hyvin opettajajohtoisia ja kielioppisääntöihin keskittyneitä, mikä tuntui olevan totta muillakin kouluilla Chilessä, ei siis ainoastaan oman lyseoni käytäntö. Oppilaat eivät todellakaan olleet tottuneet parityöskentelyyn ja huomasin sen aika pian ensimmäisiä omia oppituntejani pitäessäni. He eivät yksinkertaisesti tehneet mitään, jos opettaja ei koko ajan ollut vieressä katsomassa, että jotain tapahtuu. Yhden opettajan on aika hankala varmistaa kaikkien oppilaiden jatkuva (pari)työskentely, kun luokassa on yli 30 oppilasta, joten sain tehdä aika paljon töitä totuttaakseni oppilaita uusiin metodeihin ja samalla totuttaakseni itseäni muuttamaan aiemmin toimivana pitämiäni metodeja vähän uudempaan muotoon. Lyseon oppilaat eivät yleisestikään olleet hirveän motivoituneita opiskelemaan englantia eikä asiaa auttanut kerran viikossa pidettävät tunnit, joten haasteita ja turhautumisen tunteita riitti.

Lyseon oppilaat olivat välillä hyvinkin epäkunnioittavia opettajia kohtaan, varsinkin, jos oli yhtään liian lepsu. Glady sanoi minulle jossain vaiheessa, että minun tulisi teititellä oppilaita, koska jos heitä sinuttelee, huomaa pian menettävänsä opettajan auktoriteetin. Chilessä on ihan yleinen käytäntö, että oppilaat teitittelevät opettajaansa ja opettaja oppilaitaan. Tietynlainen kohtelias etäisyys on pidettävä, jotta kunnioitus säilyy. Tämä oli aluksi hankalaa, koska itse tykkään olla opettajan auktoriteetin lisäksi olla mahdollisimman läheinen oppilaiden kanssa ja Suomessa oppilaan ja opettajan etäisyys ei ole niin iso. Olin jo ehtinyt sinutella oppilaita ennen Gladyn kommentteja ja vaihdoin hänen ehdotuksestaan Usted-muodon käyttöön, mutta en tiedä oliko sillä hirveästi vaikutusta. Pidemmällä aikavälillä eron olisi ehkä huomannut. Olin muutenkin erikoistapaus oppilaille, kun olin vieraileva tähti ja koululla vain osan aikaa lukuvuodesta. Oppilaat puhuttelivat minua kyllä aina teitittelevällä Usted-muodolla ja useimmat sanoivat Miss, vaikka profeksi kutsuttiin myös paljon. Vähän niin kuin meilläkin oppilaat sanovat opeksi. Kiroilua sain kanssa osakseni, mutta koskapa opettaja nyt ei. Se nyt on melko normaalia teinien kanssa työskennellessä oltiin missäpäin maailmaa tahansa. Ihania tyttöjä he kuitenkin pohjimmiltaan olivat kaikki ja olisin mielelläni opettanut heitä pidempään, että olisin voinut tutustua kaikkiin paremmin. Niissä yli 30 hengen ryhmissä kaikkiin tutustuminen ei vain onnistu kolmen kuukauden sisällä, vaikka kuinka yrittää. Koin myös välillä kielimuurin hidastavan tätä prosessia.

Paras huomaamani iso ero Suomen koulumaailmaan oli koulussa vallitseva yleinen ilmapiiri oppilaiden välillä. Koulullinen pelkkiä teini-ikäisiä tyttöjä ja kertaakaan en kuullut puhuttavan koulukiusaamisesta. Voitteko edes kuvitella? En tiedä onnistuinko vain jäämään tällaisten tilanteiden ja keskusteluiden ulkopuolelle aivan täysin vai voiko oikeasti olla, että Chilessä koulukiusaaminen ei ole yhtään niin yleistä kuin meillä Suomessa. Jos nyt mitään paikallisesta kulttuurista opin niin ainakin sen, että chileläiset ovat hyvin avoimia ja herttaisia ihmisiä, jos nyt sopii näin yleistää. Mielestäni, jos vertaan suomalaisiin (ja yleistän taas hurjasti), olemme me suomalaiset paljon sulkeutuneempia ja ilkeämpiä toisillemme. Tämä nyt on vain oma mielipiteeni ja todella raaka yleistys! Mutta mielestäni se saattaa osaltaan selittää koulukiusaamisten eron näiden kahden kulttuurin välillä. En sano, etteikö chileläisetkin osaisi olla ilkeitä. Meitä on monenlaisia, kulttuuriin katsomatta. Minua varoitettiin jo ensimmäisenä harjoittelupäiväni, että chileläisillä on sitten tapana puhua pahaa toisten selän takana ja se on vain osa kulttuuria. Etten ihmettele, jos sitä esiintyy. Kyllähän sitä tuli kuunneltua. Juoruilu oli ihan normaalia. Toisaalta harvemmin kukaan oli ilkeä kenellekään päin naamaa. Tiedä sitten kumpi on parempi.

Mitäköhän voisin vielä kertoa? Olen varmasti unohtanut jotain oleellista, mutta voitte aina kysyä kommenttiboksissa, jos jokin jäi mietityttämään :) Ai niin, ainakin sen voisin vielä kertoa, että Chilessä opettajan pätevyyden saa suorittamalla kandidaatin opinnot, jotka yleensä kestävät noin viisi vuotta. Sillä saa pätevyyden opettaa perus- ja keskiasteen koulutuksessa. Jos haluaa opettaa yliopistotasolla, ymmärtääkseni pitää opiskella ainakin maisteriksi, mutta monet varmaan opiskelevat vieläkin pidemmälle. Muuta ei tule enää mieleen. Jatkokysymyksiä siis kommenttiboksiin! :)

Chaooo!

Te cuesta español? Nunca más!

Sain ensimmäisinä viikkoinani vastailla aika paljon kysymykseen "Te cuesta español?", eli onko espanja mielestäni vaikeaa. No, olihan se aluksi ihan hurjan vaikeaa. Lähtökohtani oli se, että tiesin paljon espanjan kielestä teoriassa ja kielioppi oli minulla monilta osin ihan hyvin hallussa. Preteritin (toinen suomen imperfektiä vastaava verbimuoto) taivutukset olivat hieman unohtuneet ja subjunktiivi nyt on aina ollut hieman hämärän peitossa minulla, mutta näidenkään muotojen tunnistaminen muiden puheessa ja niiden ymmärtäminen ei tuottanut ongelmia. Isoin ongelma oli siis lähinnä se, että en itse kyennyt tuottamaan spontaania puhetta, en sitten millään! Tuntui vaativan kamalaa vääntämistä, että sai simppelin lauseen aikaiseksi. Siispä päätin lähteä Chileen, missä ihmiset puhuvat ns. laiskaa espanjaa todella nopeasti ja käyttävät todella paljon sanastoa, jota ei muualla espanjankielisessä maailmassa tunneta. Hienot olivat lähtökohdat!

Ensimmäiset viikot olivat rankkoja. Muistan olleeni ihan käsittömättömän väsynyt ihan vain sen vuoksi, että jouduin koko ajan pinnistelemään aivoineni, että pystyin kommunikoimaan ympärillä olevieni ihmisten kanssa päivän aikana. Jos joku osasi englantia, puhuin mieluummin sitä, koska turhautti yrittää selittää samaa asiaa hitaasti ja kömpelösti, kun sen pystyi englanniksi hoitamaan paljon nopeammin pois alta. Toistelin uusille tuttavuuksille aika paljon samoja asioita ja kertominen helpottui tietenkin kerta kerralta. Esimerkiksi itseni esittely luokan edessä oli loppuviikosta jo aivan eri kokemus kuin alkuviikosta. Ensimmäisen kuukauden aikana vallitsi tunne, että en pysty ilmaisemaan itseäni tarpeeksi hyvin ja paljon asioita jäi sanomatta, koska en tiennyt miten sanoa ne. Menneen ajan aikamuodot eivät olleet minulla oikeastaan ollenkaan käytössä, pysyin tutussa ja turvallisessa preesensissä hyvin pitkälti.

Kun sanon, että chileläiset puhuvat nopeasti ja epäselvästi, haluan, että ymmärrätte kuinka nopeasti ja epäselvästi. Chilessä vaihdossa olevat meksikolaiset opiskelijat sanoivat, että he eivät ymmärrä esimerkiksi välillä ollenkaan, kun chileläiset puhuvat. Luennoilla osa tiedosta menee sivu suun, kun proffa puhuu niin nopeasti ja eri tavalla kuin mihin he ovat tottuneet. Meksikolaiset ovat natiiveja espanjan puhujia! Jos heillä on vaikeaa ymmärtää chileläisiä, niin ei ihme, että olin ensimmäisen kuukauden aivan pihalla suurimmasta osasta keskusteluja. Kaikki oli hyvin siihen asti, kun joku puhui varta vasten minulle ja hiljensi ja selkeytti puhettaan, mutta annas olla, kun piti pysyä mukana chileläisten keskinäisessä keskustelussa - ei mitään saumaa. Etenkin nuoret juttelevat keskenään sen verran vahvalla slangilla, että koko keskustelun sisäistäminen on aika mahdotonta. Lyseon oppilaiden puheesta minun oli vaikein saada selvää. Vaikka pyysin heitä puhumaan hitaammin ja selkeämmin en silti aina ymmärtänyt mitä he halusivat sanoa tai kysyä. Onneksi minulla oli aina Mayra tai Glady apuna tunneilla.

Jossain vaiheessa ensimmäistä kuukauttani harjoittelussa huomasin käyttäväni aika paljon englantia ihmisten kanssa ja tietenkin aina oppitunneilla. Se näkyi oikeastaan aika selkeästi espanjan käytössäni. Joka kerta, kun oli päivä tai pari välissä, kun minun ei tullut puhuttua niin paljon espanjaa, oli sen puhumiseen palaaminen aina hankalaa ja tuntui, että aivot piti yrittää virittää uudestaan espanja-moodiin. Glady huomasi saman ja huomautti aina, että en ole taas puhunut tarpeeksi espanjaa. Hänen kanssaan puhuimme aina espanjaksi. Siitä saimme idean viettää aina tiistaisin espanja-päivää, jolloin menin seuraamaan muiden aineiden oppitunteja espanjaksi ja sain puhua ihmisten kanssa vain espanjaksi. Muita oli myös kielletty puhumasta minulle englanniksi. Aluksi se vaikutti vähän hassulta, mutta osoittautui harvinaisen nerokkaaksi ideaksi. Päädyin aina juttelemaan seuraamieni tuntien opettajan kanssa monista eri asioista. Opin paljon Chilen kulttuurista ja työstin samalla espanjan osaamistani.

Sanoisin, että vasta toisen kuukauteni puolen välin jälkeen minulta olivat pikkuhiljaa vähentyneet turhautumisen tunteet siitä, etten pystynyt sanomaan jotakin asiaa niin kuin haluaisin, tai ettei minulla ollut tarpeeksi sanastoa puhumaan jostain aiheesta. Oli vieläkin paljon hetkiä, kun aivoni vaan sanoivat kiitoshei ja se oli sitten enää turha uneksiakaan, että espanjan ymmärtäminen tai tuottaminen olisi enää onnistunut. Joskus aivot vain väsyivät siihen työstämiseen ja sitten piti sanoa, että vaihdetaanko englanniksi, että pysyn mukana. Monesti olimme porukassa, missä voitiin käyttää kumpaa vain kieltä, joten ongelmia ei siinä mielessä ollut. Jos vaikka jokin sana unohtui, oli se helppo hakea englannin avulla. Englanti on minulla niin paljon vahvempi kieli, että tiesin turvautuvani (ja voivani turvautua!) siihen tiukoissa paikoissa. Toisaalta, oli hyvä puhua englanniksikin välillä, koska kaverit kiittelivät taas toisaalta oman englantinsa kehittymisestä ja treenamisesta minun kanssani, joten se toimi niinkin päin.

Kolmannen kuukauden aikana espanjan käyttöä ei oikein enää ajatellut samalla lailla. Meni vähän kuin itsestään. Ei sillä, etteikö edelleen olisi tullut hankalia tilanteita vastaan jatkuvasti, mutta ne ehkä otti jo todella rennosti eikä turhaan murehtinut siitä, että ilmaiseeko itseään täysin oikein ja sääntöjen mukaan. Oikeastaan vasta kolmannen harjoittelukuukauteni aikana aloin käyttämään kunnolla menneen ajan aikamuotoja, tai sanotaanko, että aloitin niillä kokeilun toisen kuukauden aikana sillä lailla varovaisesti ja kolmannen kuun aikana jo osasin käyttää niitä melko hyvin. Aivan parin viimeisen viikon aikana opin käyttämään subjunktiivia joissakin tilanteissa! Mahtava tunne, kun oivaltaa jotain, minkä luuli olevan hankalaa, ja sitten vielä oppii sitä käyttämään.

Nyt minä sitten ymmärrän chileläisiä. Tai no, edelleen joidenkin kaverusten keskustelut menevät osittain ohi, mutta kokonaiskuvassa pysyn kärryillä. Olen oppinut paljon chileläistä sanastoa ja käytän mieluummin chileläisiä kuin standardi-espanjan sanoja. Ne tuntuvat tutummilta. Unohdin myös aivan täysin th-äänteen käytön, se katosi jossain toisen kuukauden alkuvaiheilla, koska se tuntui hölmöltä käyttää, kun ei kukaan muukaan puhunut niin. Vosotros-muotoa en osaa käyttää verbitaivutuksissa enää lainkaan, koska Chilessä (ja yleensäkin latinoamerikkalaisissa maissa) käytetään sen sijaan ustedes-muotoa - vosotros haiskahtaa heille vanhalta. Minulle ei tarttunut chileläinen aksentti, niin kauan en ollut harjoittelussa. Ehkä se olisi tarttunut, jos olisin jäänyt pidemmäksi aikaa. Elina ainakin puhuu ihan chileä! Mutta Elina on asunut Chilessä yhteensä jo yli vuoden, joten ei ihme. Itse ihan pidän chileläisten tavasta nieleskellä s-äänteitä sanojen välistä ja lopusta, mutta kaikki eivät siitä pidä. Eräällä mehikaanolla olisi ainakin ollut sanottavaa, jos olisin sen antanut tarttua puheeseeni. ;)

Sen ainakin huomasin, että kun opin ymmärtämään chileläisten puhetta ei kenenkään muun espanjan puhujan ymmärtäminen tuota minkäälaisia vaikeuksia! Toivon vielä pääseväni uudestaan Chileen chileä puhumaan. Muukin espanjankielinen maailma kiinnostaa hurjasti. On kova halu höpöttää espanjaa koko ajan. Suomeen saavuttani halusin hirveästi toimia erinäisissä tilanteissa mieluummin espanjaksi! Sanoa hola ja permiso moin ja anteeksin sijaan. Onneksi on chileläiset ystävät, joiden kanssa pidän yhteyttä päivittäin ja saan ainakin pidettyä oppimaani kielitaitoani yllä jossain määrin. Suosittelen jäämään pidemmäksi aikaa kuin kolmeksi kuukaudeksi harjoitteluun, jos vain mahdollista! Kolmessa kuukaudessa tulee selkeitä muutoksia, mutta ihmeitä ei vielä tehdä. Kielitaitoni koheni selkeästi, mutta jäin vielä kaipaamaan lisää. Kaikki riippuu myös tietenkin omista lähtökohdista ja jo olemassa olevasta kielitaidosta. Itse lähdin aika pienestä liikkeelle kuitenkin.

¡Y ya no me cuesta nada el español! ¡Me encanta!

Día saludable

Täällä taas! Harjoittelu on loppunut ja kolmen päivän päästä lähden Temucosta kohti Santiagoa ja sieltä sitten torstaina lennolla Pariisin kautta kotiin. Ajattelin, että yritän tässä vapaina päivinäni muun tohisemisen seassa kirjoitella menneiden viikkojen jutuista ja tapahtumista, että saan teidät kärryille mukaan.

Lyseolla on ollut jos jonkinlaista tapahtumaa ja tuntuu, että ne kaikki osuvat aina torstaille! Tämän vuoksi minulla ei esimerkiksi ollut nelosluokan kanssa kuin kaksi opetuskertaa, koska kaikki koulun ulkopuoliset aktiviteetit ja lomapäivät söivät englannin tunnit. Myös lyseon Día saludable, eli vähän kuin meidän kouluissa järjestettävä liikuntapäivä, osui torstai-iltapäivälle. Tytöillä oli aamupäivästä jotain aktiviteettia urheilun parissa ja sitten iltapäivästä pidettiin tyttöjen itse valmistelemia tanssiesityksiä - oli kaikkea zumbasta korealaiseen poppiin! - ja tarjoiltiin terveellistä ruokaa koulun sisäpihalla.

Día s_ludable :D

Minun kakkosia! Zumbaa tanssivat.

Lyseon liikunnan opettaja, joka oli järjestänyt päivän tapahtumat.

Sisäpihalla oli musiikkia, aktiviteetteja ja terveellistä syötävää tarjolla.

Tehosekoittimessa tehtyjä vitamiinipommeja. Tuli ikävä omaa tehosekoitinta ja vihersmoothieita.

Meni hyvin alas, vaikka yksi tyttö nyrpistikin nenäänsä vastapuristetulle appelsiinimehulle. Hullua.

Hotellialan opiskelijat (minun kolmoset!) olivat myös kattaneet pöydän kaikkien oppien mukaan.

Vanhusten hoitoon erikoistuneiden oppilaiden pisteellä sai myös mitata verensokerin ja -paineen.

Cristi ja yksi ykkösistäni.

Osui ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä.

Pihalla oli myös paljon julisteita, joissa oli ohjeita terveellisten elämäntapojen ylläpitoon.

Sitten vähän pöytätennistä ykkösten kanssa ^^

Vaikka harmitti taas välistä jääneet oppitunnit, pidin tästä päivästä. Mukavaa vaihtelua ruokavalioon! Haha, täällä on tullut syötyä aika epäterveellisesti. Ihan liikaa ranskalaisia ja sopaipilloja. On jo ikävä ruisleipää. Sitä mussutan heti paketillisen, kun pääsen takaisin Suomeen. Ja teen tehosekoittimellisen vihersmoothieta! Ruokapostauskin minulla on suunnitelmissa erikseen. Ollut jo jonkin aikaa. Saan sen vielä aikaan, lupaan! :D

Hasta luego, chicooos!

Felicidades a La Roja y los profesores!

Chile voitti eilen Ecuadorin MM-kisojen karsinnoissa ja pääsi läpi! Viva Chile! Katsoimme pelin vuokranantajan (Minskin takana vasemmalla) ja muutaman kämppiksen kanssa. Jalkapallon MM-kisat on täällä(kin) iso juttu ja yöllä piti yrittää saada unen päästä kiinni kaduilta kuuluvien huutojen ja autojen torvien ääniltä. Ja nämä olivat vasta karsinnat. Onpahan nyt sitten kaksi joukkuetta seurattavana, kun Englanti ja Chile ovat molemmat mukana. Suomi ei yllättäin päässyt mukaan.

Mitähän muuta voisin nopeasti tässä kertoa... Sää on upea, koko ajan on lämmin. Aurinkoista on ollut suurimman osan aikaa. Asteet on jotain 15 ja 20 väliltä päivällä ja yöllä saattaa laskea jopa +5:een, muttei aina. Todella paljon vähemmän kaipaa lämmitystä päälle ja nyt pärjään jo ihan tennareillakin.

Kävin postissa kyselemässä pakettien perään, koska olen siis myös tilannut pari juttua nettikaupoista enkä ole niitäkään saanut. No, postista sanottiin, että kansainvälisten pakettien kanssa on hirveästi viivettä (minusta kuusi viikkoa ei ole enää viive, vaan lähinnä v****lua - pardon my French) ja että minun pitäisi käydä kyselemässä paketteja lähetystunnuksineen. Eli jos kukaan viisas pakettia tännepäin lähetellyt on ottanut lähetystunnuksen tai paketin numeron ylös ja se on vielä tallessa, voisitteko laittaa minulle viestillä, niin menen sitten seuraavan kerran niiden kanssa postiin. Muuten ei auta kuulemma muu kuin odotella. Huoooh.

Meillä on töissä nyt ollut todella paljon erikoisia päiviä, jolloin osa oppilaista pääsee lähtemään aikaisemmin tai jostain muusta syystä tunneilta on joko paljon oppilaita pois tai niitä ei pidetä ollenkaan. Viime viikon torstaina en päässyt pitämään tuntejani nelosten kanssa eikä niitä ole kuulemma huomennakaan. Tuosta noin, hups vaan, jää nelosilta kaksi viikkoa englantia pois aikataulusta. Koska heillä on sitä vain kerran viikossa, on se mielestäni paljon. Ehdin pitää heille ehkä enää neljä oppituntia. Todella harmillista. Perjantai on meillä kokonaan vapaata, koska tänään (keskiviikkona) on virallisesti El Día del Profesor, eli opettajienpäivä, jolloin juhlistetaan opettajia ja heidän tekemää työtään. Miksei meillä ole Suomessa opettajienpäivää? Pitäisi olla!

Tässä on alkanut ehkä pikkuhiljaa ikävä kolkutella. Sitä vain huomaa kaipaavansa erinäisiä pikkuisia asioita Suomesta. Tekee mieli kuunnella suomalaista musiikkia, suomalainen karkki maistuisi niin hyvältä juuri nyt (niitä paketteja odotellessa...), olisi ihanaa mennä kunnon lämpimään suihkuun tai katsella suomalaista telkkaria sohvalta, hakea Ruohonjuuresta alennuksessa olevaa mantelitahnaa ja aloe veraa, ja syödä monta palaa paahdettuja ruispaloja voilla! Nam. Ystävien ajattelu on kuitenkin pahinta. Kiitos maileista niitä lähettäneille, ne ovat ihania, vaikka samalla tekee pahaa lukea niitä, koska ikävä iskee pintaan niin lujaa. Yritän pysyä kiireisenä ja onhan minulla täälläkin ihania ihmisiä ympärillä, joten ei hätää. Syksyä ja kylmää ei ole ikävä! Eikä kesken jäänyttä gradua. Ne saatte pitää! :D

Harjoitteluni on juuri nyt puolessa välissä! Olen ollut täällä tasan seitsemän viikkoa ja minulla on enää seitsemän viikkoa aikaa olla täällä. Locura! En halua vielä edes ajatella paluuta. En sitten yhtään! Aika voisi ihan vähän hidastua. Tai sitten joku voisi tarjota minulle kuukaudeksi pidempään hyvin palkattua työtä täällä. Sekin sopisi oikein hyvin. Sillä välin, jos teillä on jotain tuliaistoiveita, niitä otetaan vastaan. :)

Hyvää opettajienpäivää kaikille opettaj(analui)ille sinne Suomeenkin!

Outo viikko

Tämä viikko on ollut hieman outo. Luulin jo, että nyt alkaa olla tasaisen tylsiä ja normaaleja kaikki päivät ja pääsisin hieman omaan työarkeeni kiinni, mutta täällä asiat muuttuvat koko ajan. Pahinta on, että muutoksista ei oikein kerrota etukäteen eikä kukaan tunnu tietävän yksityiskohtia tai mikä on käytäntö.

Keskiviikkona menin kahdeksaan töihin, mutta myöhemmin (oikeastaan vasta tänään, perjantaina) kävikin ilmi, ettei minun olisi tarvinnut tulla vasta kuin puoli kymmeneen. Glady oli poissa töistä ja luulin, että minun piti pitää hänen tuntinsa yksin, koska kukaan muu ei ollut sitä pitämässä ja tytöt olivat kuitenkin luokassa odottamassa tunnin alkua. Pidin sitten tekemäni PP-esitelmän Suomesta ja yritin saada heitä vähän keskustelemaan englanniksi sen jälkeen. (Englanniksi keskusteluhan ei siis ole mitenkään realistista lyseon opiskelijoiden kanssa, koska he eivät vain suostu sanomaan mitään ja kaikki suullinen ilmaisu on todella hankalaa) Tosiaan vasta jälkikäteen sain tietää, että minun ei todellakaan odotettu pitävän tuntia yksin. Minulle se vain oli luonnollista, että jonkun se tunti on pidettävä, kun ei siellä ollut muita opettajia eikä oppilaille oltu edes annettu mitään tehtäviä tehtäviksi sillä aikaa. Seuraaville tunneille onneksi Sussy tuli kanssani ja pidimme tunnit yhdessä. Luulin jo joutuvani pitämään iltapäivänkin tunnit yksin, koska Sussyn piti lähteä, mutta luokassa oli onneksi muita opettajia vetämässä jotain ihan muuta aktiviteettia opiskelijoille, joten lähdin hyvällä omallatunnolla ajoissa kotiin työskentelemään. Onneksi keskiviikkoiltana sain tehdä töitä Brunon kanssa ja se piristi.

Tiistaina pääsin tosiaan myös aikaisemmin, kun seuraamallani opettajalla oli vain kolme opetustuntia sinä päivänä. Torstaina minulla piti olla nelosten tunti iltapäivällä, mutta sainkin tietää puolen päivän maissa, että kaikki opiskelijat ovat jossain tapahtumassa keskustassa kertomassa lyseolla opiskelusta. Vähän niin kuin mainostamassa lyseota tai jotain semmoista. Pääsin taas aikaisemmin kuin normaalisti. Oli kyllä mukavaa, että sain tehdä tuntisuunnitelmat kaikkina päivinä ajoissa niin, että illat ovat jääneet omaan käyttöön.

El Farolito

Täällä tulee syötyä tosi terveellisesti koko ajan.. kröhöm.

Tiistai-iltana kävimme muuten Minskin ja Elinan kanssa Alemanialla yhdessä suositun näköisessä pitsapaikassa syömässä ja pölisemässä. Meidän on sinne pitänyt mennä jo aiemminkin, mutta se on aina niin täyden näköinen, että on jäänyt välistä. Nyt menimme ajoissa paikalle ja pääsimme näkemään, miksi se on niin suosittu. Ihanan kodikas baari: puulattiat ja yläkerrassa viisto katto, seinillä ja puupöydissä kirjoituksia. Hemmetin hyvä musiikki, iloisia ihmisiä, nopea palvelu, to-del-la hyvät pitsat ja suhteellisen halvat hinnat. Kaikki kohdallaan. Heti sovimme, että menemme uudestaan joku viikonloppu sinne viihtymään.

Tänään perjantaina pääsin taas puolen päivän aikaan, nyt ihan aikataulun mukaisesti tosin. Kävin vähän kaupungilla pyörimässä ja odottelin Minskiä töistä. Heitimme työkamppeet kämpille ja lähdimme kohti Feria Pintoa, joka on suuri tori, mistä saa halvalla vihanneksia ja hedelmiä ym., mitä nyt toreilla myydään. Ensimmäistä kertaa tuli semmoinen todella turisti ja kuka-ei-kuulu-joukkoon -olo, kun kävelimme siellä. Ei mitenkään erityisen pahalla tavalla, siellä vain tuli todella vahvasti olo, että pääsi näkemään aitoa paikallista elämää. Kojua kojun perään täynnä kauniisti pinottuja tomaatteja, avokadoja, kurkkuja jne. Mausteita paljaasti esillä laatikoissa, joista kauppias voi annostella suoraan pussiin sen verran kuin haluat. Lihaa, juustoja, ties minkämoisia papuja ja muita palkokasveja. Pikaruokakojuja ja useita kulkukoiria. Hulluna ihmisiä. Laukusta kaikki käskivät pitämään huolta, kun kerroin meneväni käymään Ferialla. Tästä syystä olin ehkä liiankin varovainen enkä uskaltanut esimerkiksi ottaa juurikaan kuvia. Ehkä ensi kerralla. Aion ehdottomasti mennä uudestaan. Sen verran halvempaa oli kuin marketeissa. Tällä kertaa mukaan tarttui vain kilo vihreitä linssejä (900 pesoa, eli noin 1,20€) ja puoli kiloa mansikoita (750 pesoa, eli noin euron).

Se on tuollainen valtava katettu tori ja kojuja riittää vielä noiden kuvassa näkyvien katosten ulkopuolellakin.

On pottua ja porkkanaa

Kaikki siisteissä pinoissa

Ei tietenkään yhtään niin makeita kuin suomalaiset.

Huomenna lähdemme Minskin kanssa Valdiviaan! Kävimme ostamassa liput tänään ja bussi lähtee huomenaamulla puoli yhdeksän maissa. Sunnuntaina lähdemme takaisin myöhään iltapäivästä ja olemme perillä joskus seitsemän aikaan illalla. Se on noin kolmen tunnin matka suuntaansa. On luvattu aurinkoa ja melkein 20 astetta lämmintä, oikein mukavaa. Odotan innolla! Menemme ehkä vielä tänään illalla yksille Mayran ja muiden kanssa tuohon tien toiselle puolelle Madchesteriin. Yksille vain. Täytyy jaksaa huomenna matkustaa. Odotan innolla! Lupaan liimata tällä kertaa kameran käteeni ja raportoida vaihteeksi kuvin.

Hasta luego, chao!

Pikakuulumiset

Holaa! Tulin vaan turisemaan tänne jotain teidän iloksenne, kun mulla onkin tässä yllättäin aikaa vaan olla. Mulla oli tänään siis sólo español! -päivä ja seuraamallani opettajalla ei ollut kuin kolme opetustuntia tänään, joten pääsin lähtemään lyseolta jo todella ajoissa. Ihan mukavaa, kun eilen en ehtinyt edes kaupassa käydä, kun oli niin kiire. Sen vuoksi tänään oli vähän köyhät eväät (lue: ei mitään) mukana töissä. Nyt olen täynnä linssimössöä ja vedän kaupasta löytämiäni gluteenittomia kookoskeksejä ihan liian kovaan tahtiin, joten voin kertoa teille hiukan eilisestä.

Eilen olin siis neljään asti töissä ja ehdin juuri kotiin kokkaamaan (mutten syömään), kunnes puoli kuudelta minut haettiin tapaamaan Bruno-poikaa, jolle minun on tarkoitus alkaa yksityisopettamaan englantia. En yhtään tiennyt millainen Brunon englannin osaamisen taso olisi, joten menin paikalle sen kummemmin valmistelematta mitään varsinaista opetettavaa vielä. Voitteko kuvitella: kävin Brunon kanssa kunnon keskusteluja esimerkiksi hänen suvustaan, jalkapallosta (Chelsea-fani, hemmetti!), Chilen yhteiskunnasta ja koulutusjärjestelmästä, maanjäristyksistä ja hänen mielenkiinnon kohteistaan yleisesti. Mieletöntä! Olin onneksi ottanut mukaan myös englannin kielen äänteet -monisteen, jota kävimme vähän läpi ja harjoittelimme ääntämistä yleensä ja sovimme jatkosta, että mitä kaikkea voisimme käydä läpi tapaamisillamme. Hän ymmärsi puhettani hyvin ja kysyi aina, kun ei ymmärtänyt. Tiedättekö, on niin ihanaa saada innostunut ja kielen oppimisesta aidosti kiinnostunut oppilas tähän väliin, kun olen tähän asti vain työskennellyt oppilaiden kanssa, joita ei kielen opiskelu paljon hetkauta. Tapaammekin Brunon kanssa vain kahdesti viikossa, maanantaisin ja keskiviikkoisin. Tämä on ihan hyvä, ei kuormitu minunkaan viikkoni sitten liikaa, mutta ehdimme kuitenkin tekemään paljon yhdessä.

Semmoista! Aikas jännittävää ja hirveän innoissani olen ^__^ Minskikin sai gradunsa valmiiksi, mikä tietää sitä, että se on vapaampi tekemään juttuja! Wuhuu! :D Tänään mennään Minskin ja Elinan kanssa johonkin syömään ja juhlistamaan vähäsen. Ei kai tässä muuta tällä erää. Palataan, chau!

**Editedit, psps!: Postia en ole vieläkään saanut paketin pakettia. Alan epäillä, että ne eivät tule koskaan perille. Älkää vaan enää lokakuun jälkeen lähettäkö mitään, ei ne ehtisi perille ennen kuin tulen täältä takaisin...

Normaali työviikkoni

Hei vaan, olen elossa. Pahoittelut, etten ole päivittänyt, mutta olen elänyt tätä arkeani vaan täällä eikä vastaan ole tullut varsinaisesti mitään erityistä postailtavaa, enkä toisaalta ole ehtinytkään istumaan koneella tarpeeksi pitkään kirjoittaaseni tänne kuulumisiani. Ajattelin, että kerron nyt vain kuluneen viikon tekemisistäni jotain, jos niitä joku vaikka tykkäisi lukea. :) Tämä viikko oli hyvin tavallinen viikko kaiken kaikkiaan, joten pistänpä tähän samaan sitten yleistä aikatauluanikin, niin saatte vähän käsitystä mistä päiväni täällä koostuvat.

Maanantai:

Herätyskello soi tavalliseen tapaan klo 6:00. Olen edellisenä iltana mennyt aivan liian myöhään nukkumaan ja sen takia torkutan ainakin 45 minuuttia ennen kuin pääsen ylös sängystä. Tykkään siitä, että aamulla on aikaa tehdä asiat rauhassa, siksi herätykseni on aina niin aikaisin. Mieluummin torkutan ja venytän nousemista pitkään kuin nousen heti kellon soitua. Puolessa välissä torkuttamista nousen sängystä sen verran, että laitan lämmityksen päälle. Kömmin yleensä vielä peiton alle lämpimään noin vartiksi tämän jälkeen ja odotan, että huone lämpiää, että voin nousta. Sitten aamupesu tai -suihku, teetä kupillinen tulemaan, vaatteet päälle ja tarkistus, että kaikki tarvittavat materiaalit ja tarvikkeet ovat työlaukussa, jonka jälkeen lähden ulos kylmään kävelemään. Lähden kotoa 7:30 aikoihin ja kävelen noin 20 minuuttia läpi ruuhkaisen kaupungin lyseolle.

Maanantai  lyseolla alkaa 1A:n tunneilla, jotka pitää opetusharjoittelija. Täällä harjoittelijoilla on kaikilla omat ryhmät, joiden kanssa he työskentelevät koko ajan. 1A:lla on kolme tuntia englantia maanantaiaamuisin, ensin 2x45min yhteen, 9:30-9:50 on 20 minuutin välitunti välissä ja sitten vielä 45min. Tämän jälkeen minulla on yksi hyppytunti ja klo 11:20 alkaa omat tuntini 3E:n kanssa. Tänä maanantaina pidin tälle kyseiselle ryhmälle ensimmäistä kertaa itse tunnit. He ovat hotellialan opiskelijoita ja jatkoimme aiheesta "huonevarauksien muutokset". Vähän laiskasti tekivät töitä eikä tunneista jäänyt mitenkään erityisen hyvä fiilis. Lisäksi tunteja ei pidetä yhteen vaan niiden välissä on 15 minuutin tauko, joka vähän mielestäni häiritsee tuntien jatkuvuutta, mutta minkäs teet. Näiden tuntien jälkeen menen yleensä vielä avuksi Mayran 3D:n (omais-/vanhustenhoitajaopiskelijoita) kaksoistunnille. Oppitunnit päättyvät 14:35.

Maanantaisin lyseolla on aina myös opettajainkokous klo 15, jonne joudun aina jäämään, mutta josta en saa mitään irti. Tänäkin maanantaina olin kuolla nälkään ja yritin peitellä mahani murinaa lähinnä koko kokouksen ajan sen sijaan, että olisin keksittynyt siihen, mistä siellä puhuttiin. Maanantait loppuvat siis yleensä klo 16. Ai niin! Cristóbal tarjosi minulle myös ihan oikeita töitä. Hänen ystävällään on 13-vuotias poika, joka on joutunut vastikään vaihtamaan koulua ja uudessa koulussa englannin opetus ei ole heidän mielestään tarpeeksi hyvää, joten he haluavat jonkun antavan lisäopetusta. Cristóbal ehdotti minulle, että opettaisin poikaa kolme kertaa viikossa. Saan keskittyä auttamaan kielen tuottamisessa ja erityisesti puhutun kielen opettamisessa. Olen innoissani. Ensi maanantaina pääsen tapaamaan perhettä ja poikaa ensimmäistä kertaa. :)

Maanantai-iltaisin teen yleensä vielä suunnitelmia keskiviikolle, torstaille ja perjantaille, riippuen vähän mitä olen ehtinyt valmistella viikonlopun aikana. Ensi viikosta eteenpäin maanantai-iltoihini kuuluu siis myös 17:30 eteenpäin tunnin opetustuokio tämän 13-vuotiaan pojan kanssa. Maanantait on aina pitkiä ja maanantaisia. Normipäivä.

Tiistai:
Tiistaina menen myös kahdeksaan. Tiistai on espanja-päivä. Olemme sopineet Gladyn kanssa, että espanja-päivänä minä saan ja minulle saa puhua vain espanjaa. Englannin käyttö on kielletty! :D Tiistaisin seuraan aina jonkun muun aineen tunteja. Tähän mennessä olen ollut historian tunneilla ja tällä viikolla oli vuorossa äidinkielen tunnit. Ensi viikolla taas jokin eri aine. Mielenkiintoista on ollut nähdä omia tai muuten tuttuja ryhmiä ja heidän käyttäytymistään muiden aineiden tunneilla. Minulle tekee muutenkin hyvää päästä välillä uppoutumaan ihan täysin espanjan puhumiseen ja kuulemiseen. Käytän ihan liikaa englantia, tai ihmiset ovat liian innokkaita käyttämään englantia kanssani. Koska se on helpompaa, sen käyttöön on helppo luisua. Käytän englantia melkein kaikkien työkavereideni kanssa. Ainoastaan Yertin ja Gladyn kanssa puhun enimmäkseen espanjaa. Sussyn ja Christin kanssa vaihtelevasti molempia ja Mayran kanssa oikeestaan vaan englantia. Sen myös huomaa, jos käytän suomea tai englantia paljon. Espanjalle vaihtaminen on hankalaa. Puhe takkuaa oikein kunnolla. Mutta tiistait auttaa aina. :)

Keskiviikko:
Keskiviikkonakin menen lyseolle kahdeksaksi. Minulla ei ole omia tunteja, mutta autan Gladya hänen tunneillaan. Olen mukana kolmannen ja neljännen luokan lähihoitajaopiskelijoiden tunneilla ja yleensä valmistelen niille jonkun yhden tehtävän tai aktiviteetin, mutta Glady pitää muuten tunnit itse. Näiden tuntien jälkeen olen joskus mennyt Gladyn seuraksi vielä hänen iltapäivänkin tunneilleen, mutta esimerkiksi tällä viikolla sain jäädä opettajainhuoneeseen työskentelemään suunnitelmieni kanssa, mikä oli tervetullutta. Päiväni päättyi joskus yhden jälkeen. Toivottavasti jatkossakin menee näin. Jää enemmän aikaa illalla tehdä jotain muutakin kuin vain työskennellä. Siihen minulla on nyt tällä viikolla tuntunut menevän kaikki illat.

Torstai:
Torstaina päiväni alkaa vasta 9:30. Ensimmäinen tunti alkaa itseasiassa vasta 9:50, mutta kaikki tulevat yleensä lyseolle jo puolelta, kun siinä vaiheessa on päivän pisin tauko ja monet syövät aamiaisensa tällä tauolla, joten kuppi teetä tai kahvia ennen tunteja on ihan kiva tapa aloittaa päivä. Torstaisin opetan kahta eri ryhmää. Ensin on kolme tuntia putkeen 2C:n kanssa, klo 9:50-12:05. Tästä ryhmästä on jostain syystä muodostunut lempiryhmäni. Heitä on reippaasti yli kolmekymmentä ja he ovat äänekkäitä tunneilla. Saan tehdä aika paljon, että saan heidät kaikki kuuntelemaan. Erittäin vilkas ryhmä siis. Kaikesta huolimatta he kuitenkin työskentelevät ja tekevät annetut tehtävät. Osaamisen taso on aika alhainen, mutta he ovat innokkaita oppimaan ja tekemään. Minulla on kunnianhimoisia suunnitelmia tämän ryhmän kanssa.

2C:n tuntien jälkeen meillä on hyppytunti ja sitten klo 13:05-14:35 minulla on 4B:n ravitsemusalan opiskelijoiden kanssa tunnit. Tämä ryhmä on paljon pienempi, siinä on vain 23 opiskelijaa ja he ovat rauhallisempia. Työskentely sujuu hyvin, kunhan löysempiä opiskelijoita hieman patistelee ja käy tasaisin väliajoin tarkistamassa, että he ovat edenneet työssään. Torstain ryhmät ovat mukavia ja tykkään tehdä heidän kanssaan hommia. Torstait yleensä tuntuvat menevän todella nopeasti. Illalla valmistelen yleensä jo ensi viikkoa ja katson, että kaikki on valmista perjantain tunteja varten.

Perjantai:
Taas aloitan työt aamukahdeksalta. Seuraan ensin kaksi tuntia Christin tunteja 1D:n kanssa ja sitten pidän oman kaksoistuntini 1C:n kanssa. Ryhmä on iso (n. 40 oppilasta) ja riehakas. Haluaisivat vain kuunnella musiikkia ja laulaa kaikki tunnit. Pidin heille tällä viikolla vasta ensimmäistä kertaa tunnit ja pistin heti harjoittelemaan englannin ääntämistä. Se ainakin tuntui olevan hauskaa ja saivat ihan luvan kanssa olla äänekkäitä. Katsotaan mitä keksin seuraavalle tunnille. Tiedän, että kaikkien kirjoitustehtävien teettäminen tulee olemaan vaikeaa tämän ryhmän kanssa. Heillä on kolmaskin tunti englantia, mutta se on aina tiistaisin ja Mayra pitää sen heillä, koska minulla on tiistaisin aina muita tunteja, enkä pääse silloin heidän kanssaan. 1C.n tuntien jälkeen palaamme vielä tunniksi 1D:n pariin Christin kanssa ja sitten klo 12:05 loppuu työviikko.

Usein teen töitä vielä lauantaina tai sunnuntainakin, suunnittelen tai korjailen joitain tehtäviä. Tuntimääräni ei varmasti kuulosta paljolta, mutta silti koko ajan riittää töitä. Täällä täytyy täyttää joka tunnille virallinen "planificación clase a clase" -lomake, mihin kirjataan kaikki mahdolliset tunnilla tehtävät asiat ja tuntien tarkoitukset ja tavoitteet. Kovasti täällä on opettajilla semmoista, minun mielestäni turhaa, paperityötä. Pitää tehdä vuosi-, puolivuosi-, kuukausi-, viikko- ja tuntisuunnitelmat ja antaa ne koululle arkistoitaviksi. Miettikää, kun joillakin opettajilla on se 30 opetustuntia viikossa ja he joutuvat tuntien suunnittelujen lisäksi tekemään kaiken tuon paperityön... Sulaa hulluutta. Tiistaina kun juttelin äidinkielen opettajan kanssa, hän kertoi tekevänsä 30 tuntia tällä lyseolla ja 30 tuntia lisäksi jollakin toisella koululla. Hän on jo ylittänyt eläkeiän, mutta tekee vielä ainakin tämän vuoden töitä täysillä, koska opettajan eläke täällä on niin huono, ettei sillä elä. Karu todellisuus.

Sen verran vielä omista tunneistani, että minulla on aina joko Glady tai Mayra tunneilla mukana. En siis pidä tuntejani ihan yksin, vaan minulla on aina jompi kumpi opettaja tukena. Välillä on hieman hankala selittää oppilaille joitakin asioita espanjaksi, kun ei meinaa kielitaito riittää. Siinä ovat Glady ja Mayra avuksi. Olen ollut luokassa hetkiä yksinkin ja uskoisin pärjääväni tunnit itseksenikin, mutta onhan se ehdottomasti mukavampaa, että siinä on joku auttamassa. Vielä ei ainakaan kenelläkään ole ollut mitään sanomista tuntisuunnitelmistani, olen saanut toteuttaa tuntini ihan niin kuin olen suunnitellut. Lähinnä kiitosta on vain tullut, mikä on ihanaa. :) En muuten suunnitellut, että minulla olisi ryhmä jokaista luokka-astetta, niin vain pääsi käymään ja se on tosi huippua! Pääsen kokeilemaan opettamista ihan toisistaan erilaisille ryhmille.

Jos noista yllämainitsemistani kellonajoista jäi jotenkin sekava olo, niin selitän vielä tähän nopeasti koulun aikataulun:
8:00-9:30 on kaksi tuntia opetusta yhteen
9:30-9:50 on 20 minuutin aamupalatauko
9:50-12:05 on kolme tuntia opetusta yhteen, joskus oppilailla on kahta eri ainetta peräikkäin ja tällöin opettaja vain vaihtuu välillä
12:05-12:20 on vartin tauko
12:20-14:35 on kolme tuntia opetusta yhteen, jonka jälkeen koulupäivä päättyy
Jos olen ymmärtänyt oikein, on jokaisella luokalla aina joka päivä tunteja koko päivän klo 8:00-14:35, paitsi perjantaisin saattavat päästä aiemmin.

Semmoisia ovat työviikkoni. Kovin väsynyt olen aina niiden jälkeen. Tällä viikolla yritin mennä joka päivä töiden jälkeen keskustaan jonkun kaverin kanssa, että tekisin välillä jotain muutakin kuin töitä. Eilen lauantaina olin Christin kanssa ensin hänen luonaan iltaa istumassa ja mentiinpä vielä baariinkin siitä. Mutta taidanpa jättää viikonlopun ja vapaa-ajan tarinat seuraavaan postaukseen. :)

Chau!

Ikiomat oppitunnit

Minulla oli torstaina ensimmäistä kertaa omien ryhmieni tunnit. Ryhmät olivat toisen ja neljännen asteen oppilaita, ensimmäisen ryhmän (kakkoset) kanssa minulla oli kolme tuntia ja toisen (neloset) kanssa kaksi tuntia. Olin suunnitellut hyvin yksinkertaiset tunnit: Ensin hieman sääntöjen perustamista, sitten oppilaiden toiveiden läpikäymistä (he olivat kirjoittaneet minulle toiveensa edellisen tunnin lopussa), jonka jälkeen he kirjoittaisivat pienen kirjeen minulle itsestään englanniksi, välissä tekisimme lyhyen toiminnallisen tehtävän, koska kolmen tunnin aikana ei ole välituntia (niinpä!) ja lopuksi pitäisin lyhyen PP-esitelmän Suomesta, josta oppilaat sitten ilmaisisivat mielipiteitään suullisesti pareittain. Noh, kakkosten kanssa en ehtinyt keskustella heidän toiveistaan, toiminnallinen tehtävä jätettiin pois välistä ajanpuutteen vuoksi, eikä esitelmän jälkeen jäänyt aikaa suulliselle harjoitukselle. Isoin osa tunneista meni kirjeen kirjoittamiseen. Neloset tulivat tunneille niin myöhään, että heidän kanssaan en ehtinyt myöskään muuta kuin kirjoituttaa kaikilla kirjeet, jopa Suomi-esitelmä jäi pitämättä. Onneksi käytin sen tekemiseen vain koko keskiviikkoillan.

Tunneista jäi kyllä yleisesti ottaen hyvä fiilis. Harmitti vain, kun emme saaneet kaikkea tehtyä. Mutta olen huomannut, että kaikilla tunneilla tytöt tarvitsevat todella paljon aikaa tehtävien tekemiseen. Heillä ei ole tapana työskennellä nopeaan tahtiin ollenkaan. Joillakin se johtuu vaikeuksista oppia, toisilla taas enemmänkin laiskuudesta. Molempia tyyppejä on aika turha hoputtaa. Olen vain yrittänyt auttaa parhaani mukaan ja kannustaa tekemään tehtävät valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Olin kuitenkin iloinen, että oppilaat lähtivät innolla mukaan kirjeen kirjoittamiseen, vaikka kakkosista osa ei sitten loppupeleissä palauttanut kirjettään. Luokassa joillakin vallitsee sellainen käsitys, että koska he eivät osaa yhtään mitään, eivät he halua tai voikaan tehdä tunneilla yhtään mitään. Turhautumista ja motivoitumattomuutta on paljon.

Työmatkan varrella oleva ihanan värinen ja ihanalta tuoksuva puu

Kolme päälimmäisimmiksi noussutta toivomusta englannin tunneilla käsiteltävistä asioista olivat: 1. Halu oppia ääntämään englantia, 2. musiikin kuuntelu tai videoiden katselu ja 3. kulttuuritietous. Ensimmäinen ei todellakaan yllätä. Oppilaat eivät uskalla sanoa mitään englanniksi, koska sen ääntäminen tuottaa heille niin paljon vaikeuksia. Heitä on lähes mahdotonta saada toistamaan edes yhtä sanaa, jos muut kuuntelevat. Listen and repeat -tyyliset, yhdessä koko luokan kanssa tehtävät drillit ovat ainut löytämäni toimiva keino tähän mennessä. Tämä on yksi asia, johon haluisin kovasti vaikuttaa täällä ollessani. Musiikki on monille oppilaille todella tärkeä osa elämää, eikä siis toiseksi noussut toive tullut myöskään hirveänä yllätyksenä. Mielestäni vieraskielisen musiikin kuuntelu tukee kielen opiskelua todella hyvin ja otan mielelläni musiikin osaksi tuntejani. Monta erilaista ideaa on jo hautumassa. Pitäisi vaan jaksaa kuunnella mm. One Directionin biisejä, että tietäisin, mitkä laulut olisivat kaikista hyödyllisimpiä käyttää... Kakkosista löytyy monta superfania. Videoista en tiedä vielä miten saisin ne järkevästi osaksi tunteja niin, että videoiden katselusta olisi selkeää hyötyä heidän kielen oppimiselleen (osaamistaso kun on aika matala) eikä se olisi liian aikaa vievää. Katsotaan. Kolmanneksi noussut halu oppia kulttuurista yllätti iloisesti. Kielen opetuksessa keskitytään niin paljon itse kieleen, että kulttuuri (ainakin täällä) jää oppilaille ihan vieraaksi. Kieli ja kulttuuri tulevat yhtenä pakettina ja mielestäni niitä pitäisi opettaakin yhdessä.

Kaikki tämä ja yksitoista viikkoa jäljellä. En voi sanoin kuvailla kuinka paljon turhauttaa! Se tarkoittaa vain 11 kertaa jokaisen ryhmän kanssa. Eihän se ole mitään. Minun täytyy tehdä tarkemmat suunnitelmat siitä, mitä kaikkea haluan ryhmien kanssa tehdä, koska kaikelle ei millään jää aikaa. Tiedän, että näiden 11 viikon jälkeen minusta tuntuu, että pääsin vasta alkuun oppilaiden kanssa. Minä niin tiedän sen.

Olen huomannut (omalla koulullani ja Minskin koulun käytännöistä kuultuani), että chileläinen tapa opettaa, tai chileläisille opettajille tyypilliset metodit, luovat kieltenoppijoita, jotka ymmärtävät kirjoitettua kieltä melko hyvin, mutta kielen kaikki muut osa-alueet jäävät käsittämättömän heikoiksi. Varsinkin puhuminen ja ääntäminen ovat erityisen hankalia. Puhuminenhan se vaikein osa-alue on opettaakin, kun se on niin aikaa vievää. On ihan universaali ilmiö, että oppilaita on vaikea saada kommunikoimaan vieraalla kielellä. Se vaatii eniten aikaa ja panostusta, ja resurssejahan siihen harvoin on. Esimerkiksi tämän lyseon 2-3h/vko englannilla ei vaan voi saada hyviä tuloksia suullisen ilmaisun oppimisessa, koska kukaan ei voi oppia puhumaan sujuvasti, jos kieltä käyttää vain kerran viikossa parin tunnin ajan. Realistisesti ajateltuna luulen, että ainut mitä ehdin omien ryhmieni kanssa tehdä on luultavasti auttaa heitä ääntämään hieman paremmin ja sitä kautta madaltamaan englanniksi puhumisen kynnystä ihan vähän. Muuhun tuskin aika riittääkään. Niin turhauttavaa.

Haaveilen kouluaikojen ulkopuolella järjestettävästä "English Clubista", mutta en tiedä riittäisikö aikani, saisiko sellaista edes järjestää ja kiinnostaisiko ketään. Sekin on aivan vastasyntynyt ajatus, joten en tiedä ehtisinkö mitenkään toteuttaa sitä järkevästi jäljellä olevassa ajassa. Sain tällä viikolla näiden kakkosten ja nelosten lisäksi ryhmät ykkösiä ja kolmosia, joten minulla on nyt omia tunteja 9h/vko. Lisäksi suunnittelen aina yhden pienen aktiviteetin tai tehtävän kahdelle Miss Gladyn ryhmälle. Miss Glady yleensä antaa minulle aihealueen ja mitä haluaisi tehdä sillä (kertaus, uusi asia, kuuntelu tms.) ja sitten yritän keksiä jotain, mitä voisimme tehdä. Viimeksi keksin hauskan post-it -pelin, josta oppilaat innostuivat oikein kunnolla. Se teki minut oikein iloiseksi ja tyytyväiseksi. ^^ Jos ei muuta, niin post-it -pelini jää elämään. :D

Huoneeni ovelta otettu kuva ilta-auringosta

Olen innoissani, väsynyt, turhautunut ja onnellinen. Olen niin väsynyt tämän viikon jälkeen, että en tiedä mitä jaksan tehdä nyt viikonloppuna. Lepään minkä ehdin tietenkin, mutta osa ajasta on pakko laittaa töiden suunnitteluun. Olen pahoillani, mutta tämä tietää myös aika vähän aikaa blogille. Ainut sosiaalinen elämä, mitä minulla on tällä viikolla ollut, on Minskin (ja muiden kämppisten) kanssa vietetyt iltapalahetket ja torstaina onneksi Elina soitti ja ehdin hänen kanssaan Alemanialla olevaan irkkupubiin, Caravaniin, syömään, jonka jälkeen kävimme vielä Elinan kämpän vieressä paikallisessa pubissa juomassa oluet ja kuuntelemassa Argentiinalaista tangoa. Se maksoi minulta muutaman tunnin yöunia, mutta oli täysin sen arvoista. Nukun sitten Suomessa.

Elinan paikallinen ja torstai-illan tangoilut

Täksi viikonlopuksi on luvattu vielä ihanan aurinkoista ja lämmintä säätä. Haluaisin mennä uudestaan Cerro Ñielolille kävelemään, mutta en tiedä jaksanko. Tänään en ehkä enää, täytyy katsoa miten huomenna. Toivottavasti teillä on siellä Suomessa kaikki hyvin. :) Totta puhuen en ole ehtinyt hirveästi koti-ikävöimään (mikä on todella yllättänyt minut!), mutta koen tarvetta pystyä jakamaan tämä jonkun tutun rakkaan kanssa. Tiedättekö? Sain viime viikolla tietää, että Bygmi ei pääsekään vierailemaan ja se harmittaa, koska haluaisin näyttää jollekin rakkaalle tämän kaiken! Onneksi saatte blogin kautta edes vähän kurkistusta tänne, vaikkei se ihan sama asia olekaan.

Minun pitää nyt yrittää reipastua ja nousta sängystä. On pyykkiä pestävänä (eli vietävänä pesulaan) ja kaikkea sellaista jännittävää. Hasta luego, preciosos!

Lomaviikon jämät

Holaa! Tässä jo toinen päivä normaalia työviikkoa vaihtuu iltaan enkä ole ehtinyt blogia päivittää! Hemmetti. Jotenkin vain ollut mukamas kiire ja vähän väsynyt olo niin en ole jaksanut näpytellä. Eipä kummempia ole tapahtunutkaan. Loput lomaviikosta meni Minskin kanssa kaikenlaista säätäessä. Päädyimme (alunperinhän lähdimme siis vain lounastamaan lähipubiin..) torstaina muun muassa parin paikallisen tyypin kyydillä Sofoon, mikä on kaupungin laidalla sijaitseva juhlapaikka itsenäisyyspäivän juhlien aikaan. Siellä ihmiset syövät, juovat ja tanssivat porukalla. Itselle tuli ihan mieleen jonkinlainen festareiden ja huvipuiston sekoitus. Jos jonkinlaista kojua siellä oli ja pieniä huvipuistolaitteita. Alueella oli myös iso teltta, missä oli jättimäinen tanssilattia ja deejii soittamassa kuumimpia itsenäisyyspäivän hittejä. Latinomusaa ja tietysti cuecaa. Ihmisillä oli oikein nenäliinat mukana tanssia varten. :D Minua jaksaa ihmetyttää kuinka paljon cuecaa tanssitaan täällä. En voisi kuvitellakaan suomalaisten tanhuavan innoissaan minkäänlaisissa juhlissa.

Lähdimme lounastamaan Alemanialle

Ollaan aina tosi (turisteina) ajoissa syömässä eikä paikalla ole yleensä vielä ketään paikallisia

Minski luuli tilaavansa yhden terremoton (maanjäristys - rommia, valkoviiniä, ananasjäätelöä), mutta pöytään tuotiin kannullinen. Siitä se sitten lähti.

Empanadakset ja päiväkänni ne yhteen soppii...

Sofon juhlateltan sisällä oli tunnelmaa. Deejii on tuolla ylhäällä, Chilen lipun takana.

Minski oli kuvannut hieman humalaisten chileläisten cuecan tanssimista, näette hieman millaista se on!

Perjantaina tapasimme Minskin kanssa Temucossa CIMOn vaihdossa myös asustelevan E:n. Hän on puolestaan museotöissä täällä. Oltiin Boca de Lobosissa (jee, vihdoin pääsin käymään!) ja syötiin hyvin ja juteltiin paljon kaikesta. E:n tuttu tuli kaverinsa kanssa myös käymään ja se kaveri oli ne silmät, jos joku on seurannut twitteriä. Sen enempää ei ole siitä kerrottavaa, katsotaan myöhemmin. ;) Lauantainakin kävin vielä E:n ja hänen kämppiksensä kanssa parilla (vaikka olen joka kerta ollut eri baarissa / pubissa istumassa, en ole käynyt kuin murto-osassa Alemanian monista baareista. Pub crawlia odotellessa...) ja sunnuntain vietin sisäpihan keinussa nauttien auringonpaisteesta ja valmistautuen tulevaan työviikkoon.

Lobosin namipitsaa!

Olen koukuttunut chileläiseen chilikastikkeeseen aivan täysin

Maanantaina menin Cristóbalin kanssa tapaamaan jotain kunnallisen tason opetusministeriön häiskää (Secretary of Education se kai oli), señor Sereneä, lähinnä muodollisuutena, koska lyseon rehtori oli halunnut, että käymme siellä selittämässä CIMOsta ja siitä miksi olen täällä. Itsehän lähinnä istuin 10-15 minuutin tapaamisen ajan hiljaa ja hymyilin sillä välin kun Cristóbal hoiti puhumisen. Vastailin lyhyesti, jos señor Serene minulta kysyi suoraan jotakin. Tapaamisen jälkeen Cristóbal selitti minulta ohitse menneen asian, että señor Serenen mielestä olisi hienoa, jos voisin pitää jonkinlaisen puheen englannin opettajille. En tiedä miten, missä, miksi, cómo, mutta semmoista lupailtiin. En tiedä ollako hermostunut, innoissaan vai vaan olettaa, että mitkään byrokratian pyörät eivät täällä kulje niin nopeasti, että ehdin puhetta edes pitämään ennen kuin paluulentoni lähtee kohti Suomea. Jää nähtäväksi.

Olen tässä lähipäivinä lähinnä siis tehnyt töitä ja nauttinut ihanan lämpimistä päivistä, joita auringonpaisteessa kylpevä Temuco meille suo. Yöllä ja aamulla on perkuleen kylmä, mutta päivällä hiki valuu. Ihana kevät. Toivottavasti vain lämpenee entisestään. Sateetkin saisivat pysyä poissa, riittää energiaakin ihan erilailla, kun paistaa. Chilessä on muuten postikin nyt lakossa, joten paketin pakettia en ole nähnyt. En ole siis kiittämätön, kun en ole niistä maininnut (tiedän siis muutaman olevan matkalla), vaan en ole vaan saanut niitä vielä. Postista voi kuulemma käydä kyselemässä paketteja omalla nimellään, mutta kotiin asti niitä ei tällä hetkellä kukaan kanna. Yritän ehtiä tässä viikolla käymään keskustassa, jos jonkin työpäivän jälkeen vain jaksan. Toivottavasti teillä on Suomessa kaikki hyvin. :)

Besos!

Alguna pregunta?

Tänään lyseolla oli "Nade ei saa puhua tai kuulla englantia" -päivä, joten vietin päiväni seuraamalla historian tunteja. Kävin t6s5n piipahtamassa vaivihkaa yhdellä englannin tunnilla, kun minulla oli hyppytunti, mutta muuten puhuin koko ajan espanjaa. Yhteyshenkilöni Cristóbal oli toinen historian opettajista, jonka tunteja seurasin. Juttelin myös hieman epävirallisemmin señor Scheihingin (se toinen niistä kahdesta historian opettajasta) ja parin oppilaan kanssa yhteiskunnallisista asioista, kuten sosialismista, luokkayhteiskunnasta, politiikasta yms. Menin päästämään myös suustani, etten halua lapsia ja sain kummeksuvia katseita. Täällä se on niin normista poikkeavaa ja jokainen nainen haluaa lapsia, tietenkin. Äitiys on tärkeää ja jokainen haluaa oman kodin lapsineen, joista pitää huolta. Se on naisen tehtävä täällä ja sitä pidetään kovassa arvossa. Toivottavasti he eivät pidä minua ihan hirveänä ihmisenä, koska ajattelen toisin. Mielestäni selitin sen aika hyvin kulttuurieroilla ja proffa auttoi myös. Minusta meillä Suomessa on jo aika normi, etteivät ihmiset välttämättä halua lisääntyä. En ainakaan muistaakseni ole joutunut moneen vuoteen selittelemään kenellekään kyseistä valintaani. Ainakaan kenellekään ikäiselleni. Kerroin myös olevani kasvissyöjä ja syitäni siihen. Kamalasti olen joutunut käyttämään espanjaa tänään mukavuusalueeni ulkopuolella, mikä on tietysti vain hyvä asia. Hankalaa, mutta opettavaista.

Näin yhden opetusharjoittelijoista, Patrician, tänään ja kävi ilmi, että hän on todella taitava tekemään kuvia piirtämällä / painelemalla paperille vain pieniä mustia pisteitä. Hän näytti minulle joitakin töitään ja ihastuin heti. Kysyin ovatko työt myynnissä ja ostin yhden, joka vangitsi katseeni. Patricia ottaa mallia töihinsä esimerkiksi valokuvasta, piirtää lyijykynällä joitakin ääriviivoja paperille ja pistelee sitten pisteitä paperille ja alkaa muodostamaan siitä kuvaa. Varjostukset ja kaikki ovat todella taidokkaita, tykkään! Hän pyysi 10.000 pesoa, eli noin 15 euroa, pyytämästäni työstä enkä alkanut väittää vastaan. Yhden, varsinkin todella tumman, työn tekemiseen menee viikko, jos hän työskentelee kahdeksan tuntia päivässä. Huh, minulla ei riittäisi kärsivällisyys. Täytyy varmaan lähettää tuo postissa kotiin niin, että se säilyy suorana ja hyväkuntoisena Suomeen. Tätä en rinkkaan pistä.

Qué lindo, ¿no?

Mitäs muuta... Toivon, että huomenna tai viimestään torstaina saisin kiskottua opettajakolleegoistani irti, että mitä ryhmiä oikein pääsen opettamaan. On hankalaa lähteä suunnittelemaan tunteja, kun en tiedä tarkkoja ryhmiä. Ensi viikon loman jälkeen toivon todellakin pitäväni jo omiakin tunteja.

Tällä hetkellä kuljen jokseenkin vain lyseon ja kämppäni väliä enkä oikein tiedä sen kummemmin, mistä tänne blogiin kirjoittaisin. Jotteivät kaikki postaukset olisi tällaista sillisalaattia ja ajatuksenvirtaista jorinaani, ehdotelkaa joitakin postausideoita! Onko teillä mielessä esimerkiksi joitakin tiettyjä asioita, joita haluaisitte minun valokuvaavan? Kyselkää minulta vaikka joitakin kysymyksiä kommenttiboksissa, niin tiedän vähän mistä kirjoitella. :) Ei välttämättä tässä tule mieleen kertoa kaikkea, mikä teitä saattaisi kiinnostaa. Jos on jotain kysymyksiä vaikka lyseon toiminnasta, espanjan kielestä tai Temucosta tai mistä vaan muusta, niin kommentoikaa ja jos kysymyksiä tulee tarpeeksi, teen ihan oman kysymys-vastaus-postauksen. :) Ya?

Kuvia ja kulttuuria

Otin vihdoin muutaman kuvan lyseolta tänään. Ajattelin, että kerron samalla hieman joitakin mielen päällä olleita juttuja.

Koulun sisäänkäynti

Rakennus on todella vanha

En meinaa millään oppia tervehtimään paikalliseen tapaan. Täällä annetaan suukko oikealle poskelle samalla kun vaihdetaan tervehdykset ja kuulumiset. Tällaiselle läheisyysvammaiselle ihmiselle se on hiukan mukavuusalueen ulkopuolella. Oppilaat olivat ihan kummissaan, kun sanoin, ettei meillä ihmiset tervehtiessään tee muuta kuin sanovat "moi", virallisemmissa tilanteissa kätellään ja ehkä läheisemmät ystävät halaavat toisiaan. Omassa kaveriporukassa halailua tapahtuu vain, jos ei olla nähty toisiamme hetkeen. Täällä esimerkiksi töihin tullessa pitää yrittää aina muistaa antaa suukko kaikille tutuilleni (en tietenkään tervehdi näin koko opettajajoukkiota, vain heitä, joiden kanssa työskentelen päivittäin) enkä vain sano "hola" ja istahda alas pöydän ääreen. Olen tehnyt näinkin ja olen varmaan vaikuttanut todella töykeältä. Kaikkein vaikeinta on muistaa, että myös hyvästellessä annetaan samanlainen poskisuukko. Yleensä olen vain huikkaamassa moikka ja painumassa ovesta ulos.

Koulun käytävä

Seinien ilmoitustauluilla on joitakin oppilaiden tekemiä juttuja

Minua pidetään täällä blondina. Eivät hiukseni nyt tummimmasta päästä ole ja kesällä aurinko niitä ehti hieman vaalentaakin, mutta Suomessa olen ehdottomasti enemmän brunetti kuin blondi. Minulle naurettiin viikonloppuna, kun sanoin olevani brunetti. Kastanja on heidän mielestään hyvä kompromissi. Katsotaan mitä ihmiset sanovat Bygmistä, kun hän tulee vierailemaan. Pääsevät tapaamaan oikean vaaleaverikön.

Koulun sisäpiha. Rakennus kiertää tämän ympäri, eli sisäpihalle pääsee vain koulun käytäviltä.

Chileläiset lisäävät "po" jatkuvasti sanojen tai lauseiden loppuun. "Sí, po", "Pero no es eso, po" jne. Sille ei ole mitään käännöstä eikä se oikein tarkoitakaan mitään. Ihmiset vain sanovat niin. Koko ajan. Chileläiset puhuvat muutenkin aika nopeasti ja useasti en pysy tavallisessa keskustelussa hirveän pitkään mukana. Ymmärrän parhaiten, kun minulle puhutaan kuin olisin vähän hidas ja tyhmä. :D Tänään oli taas niitä päiviä, kun tuntuu, ettei aivoista ole mihinkään. Saa tosissaan pinnistellä, että saa mistään mitään selvää. Puhumattakaan siitä, että saisi itse sanottua jotain.

Opettajainhuone

Luokkahuone, jota on koristeltu itsenäisyyspäivän kunniaksi

Vaikka oppilaiden on tarkoitus kutsua opettajaa tunnilla "Miss":ksi, kutsuvat he usein kuitenkin meitä "profe":iksi, mikä on vähän niin kuin meidän "ope". Chilessä ei myöskään tunneta ollenkaan käsitettä jälki-istunto. Sitä ei pidetä tai ole pidetty koskaan. Täällä ei voi siis uhkailla jälki-istunnolla (voi ei, mitä mä teen! :D). Espanjan kielessä ei ole sille edes sanaa. Kun kysyin asiasta Mayralta tänään ja selitin miten se esimerkiksi meillä Suomessa toimii, hän kommentoi, että "joo, olenkin nähnyt joskus elokuvissa käyvän niin". Jännää, että se on niin vieras asia täällä. Tekisi ihmeitä joidenkin näiden tyttöjen käytökselle ja jatkuvalle myöhästelylle, if you ask me... Yksi opettajaopiskelija veikkasi, että koska koulut eivät ole valmiita maksamaan lisiä ylitöistä, niin sitä ei pidetä hyvänä rangaistusvaihtoehtona. En tiedä onko yhtään parempi, että oppilas saa sen sijaan parin päivän kouluuntulokiellon (suspensión).

Chilessä siirryttiin lauantaina kesäaikaan, eli tunnilla eteenpäin. Nyt aikaero Suomeen on se virallinen kuusi tuntia. Chile on siis GMT -4:00 -aluetta. Sitten joskus lokakuussa, kun Suomi siirtyy talviaikaan, on aikaero vain viisi tuntia. Saattaa olla helpompi törmätä Skypessä ensi kuussa siis. :)

EDIT: Niin niitä karkkilähetyksiä saa siis laittaa! Pätkis mini bites, Kaatissäkki, Aarrearkku, Tupla, Fazerina, Ässämix, MissäX, siniset Mariannet, Hopeatoffee. Mitänäitänyton. Valitse omasi. Tai siis valitse minulle. Kiitos. (Älkää lähettäkö merkkareita tai muita sitkeitä salmiakkeja. Mulla on niitä jo mukana, enkä saa millään tuhottua. Olenhan ollut täällä jo yli viikon ja niitä oli 800g alunperin.)