Chileläinen koulumaailma

Ajattelin kertoa teille hieman millaisen kuvan sain Chilen koulumaailmasta harjoitteluni aikana. Osa kommenteistani ovat yleisiä ja pätevät koko Chileen, mutta koska tein harjoitteluni vain yhdellä koululla, ja sekin oli hyvin erityispiirteinen verrattuna muihin chileläisiin kouluihin, osa kertomastani pätee vain tämän koulun todellisuuteen. Postauksessa esiintyvät mielipiteet ovat omiani ja tarkoitus ei ole haukkua niin chileläistä kuin suomalaistakaan koulutussysteemiä, ainoastaan verrata näitä kahta todellisuutta.

Now that I've saved my ass, let's go! :D

Chilessä kouluja on kolmenlaisia: kunnallisia, yksityisiä ja näiden kahden välimalli. Kunnalliset koulut saavat rahoituksen vain kunnalta, joten jatkuva resurssipula on tuttua. Puolikunnallisilla kouluilla voi mennä hyvinkin rahallisesti, koska osa rahoituksesta saadaan yksityisiltä rahoittajilta, mutta kunta rahoittaa puolet. Yksityisiä kouluja on myös paljon ja niissä saatavaa koulutusta pidetään yleensä korkeatasoisena, koska resurssejahan riittää. Suomen koulutusjärjestelmään verrattuna on Chilen malli todella erilainen ja eriarvoinen. Kuten minun oli hankala ajatella, että Chilessä on yksityisiä kouluja, oli myös chileläisistä outoa kuulla, että Suomessa ei ole yksityisiä kouluja ollenkaan, vaan kaikki ovat kunnallisia. Onhan meilläkin erikoistuneita kouluja (esim. kielikoulut), mutta kaikki toimivat saman kansallisen opetussuunnitelman alla ja kunnallisella rahoituksella.

Luin ensimmäisellä harjoitteluviikollani Chilen opetusministeriön kansallista opetussuunnitelmaa ja yllätyin kuinka samanlainen se oli sisällöiltään kuin Suomen vastaava. Opetusmetodeissaan ja tavoitteissaan englannin osalta se on melko samanlainen. Ongelmaksi huomasin myöhemmin sen käytännön toteuttamisen mahdottomuuden tietynlaisissa kouluissa - kuten lyseolla, jolla tein harjoitteluni. Itseasiassa en koskaan saanut lyseon omaa opintosuunnitelmaa luettavaksi, en tiedä mistä sen olisin saanut. Minut neuvottiin suoraan kansallisen opsun pariin.

Chileläisillä opettajilla tuntuu riittävän tekemistä. Työn palkka tai arvostus ei ole kummoinen, mutta töitä joutuu silti tekemään ihan hirveästi. Pisintä työpäivää kuulin tekevän yhden eläkeikäisen äidinkielen opettajan, joka hoiti 30 oppituntia kahdella eri koululla (eli yht. 60 opetustuntia/vko), koska eläkkeelle jäänti ei ollut rahan vuoksi vaihtoehto. Opettamisen lisäksi on tunnit tietenkin myös suunniteltava. Siinä kun meillä Suomessa opettajan taitoihin luotetaan ja oletetaan hänen suunnittelevan tuntinsa, Chilessä opettajat joutuvat lähettämään etukäteen jokaisesta pitämästään oppitunnista kirjallisen tuntisuunnitelman koulun kansliaan arkistoitavaksi. Suunnitelmat eivät ole mitään ympäripyöreitä läpikäytävien asioiden listauksia, vaan suunnitelmaan kirjataan oppitunnin tavoite, oppitunnin kulku askel askeleelta ja esimerkiksi tarvittavat materiaalit oppitunnin järjestämiseen liimapuikkoja myöten. Lisäksi opettajien tulee tietenkin täyttää ja palauttaa vuosi-, puolivuotis- ja kuukausisuunnitelmat jokaista opetusryhmäänsä varten.

Alkanette ymmärtää, että chileläisien opettajien työtä ympäröi melkoinen byrokratia. Ei siinä vielä mitään. Ennen tunteja suunnitellaan ja tuntien jälkeen tietysti jää tehtäväksi arvosteluja yms. Chilen jokaisen koulun jokaisella luokalla on oma kirja, el libro, josta löytyy ryhmän jokaisen oppilaan tiedot ja kuva. Kirjasta löytyy myös jokaiselle aineelle omat sivunsa, jonne merkitään poissaolot, arvosanat ym. mahdolliset erityismerkinnät. Opettajan tarvitsee merkitä jokaisella oppitunnilla tunnin tavoite kirjaan sekä mahdolliset myöhästymiset ja poissaolot. Opettaja merkitsee tietenkin myös oman aineensa arvosanat oppilailleen. Periaatteessa meillä Suomessa on samanlainen järjestelmä, mutta kaikki on vain nykyään sähköisessä muodossa. Ongelma noiden kirjojen kanssa on vain se, että niihin ei saa tehdä virheitä. Kaikki merkitään kuulakärkikynällä, mutta virheitä ei saa tehdä. Jos teet virheen, sitä ei saa korjata. Niin. Kirjaan tehtyjä merkintöjä ei saa muuttaa. Kun ne on sinne laitettu, siellä ne on. Pariinkin otteeseen tämä näytti aiheuttavan harmaita hiuksia yhdelle jos toisellekin opettajalle - ihan syystäkin. Minä en saanut kirjoittaa mitään kirjoihin enkä olisi halunnutkaan. Eipäs kun itseasiassa kirjoitin kerran tunnin tavoitteen yhteen kirjaan, mutta siinä se. Paikallaolijoista ja tehdyistä tehtävistä pidin kirjaa omaan vihkooni. Kirjojen käyttö oli mielestäni hieman outo käytäntö, mutta ei suinkaan sieltä oudoimmasta päästä.

Opin aika pian, että aikakäsitys on Chilessä aika erilainen kuin meillä Suomessa. Sanotaanko vaikka, että se on aika paljon joustavampi ja sovitusta tapaamisesta myöhästyminen on lähinnä sääntö eikä poikkeus. Olen itse aika täsmällinen ihminen, vaikka joskus myöhästelenkin, jos sovittu tapaaminen ei ole ammatillinen tai muulla tavalla tärkeä. Kavereiden kanssa on ehkä helpompi joustaa, vaikka en silti pidä hyväksyttävänä odotuttaa ketään turhan takia. Etenkin harjoittelulyseollani oli ongelmana tyttöjen liian vapaa kouluun saapuminen. Tulivat lähinnä sitten kun huvitti, monesti 1,5 tuntiakin myöhässä. Ensimmäisten viikkojen aikana olin ihan pöyristynyt tästä käytännöstä, koska meillähän ei kouluun sovi myöhässä tulla! Ei ainakaan selittämättä. Halusin hirveästi ottaa jonkinlaisen rangaistuskäytännön käyttöön omien ryhmieni kanssa, mutta se osoittautui lähes mahdottomaksi. Lopulta totuin ja annoin periksi tavalle, koska totta puhuen en olisi muuhun ehtinyt keskittyäkään, jos olisin alkanut käyttämään oppituntien aikaa myöhästelijöiden puhutteluun. Ehdimme muutenkin tekemään hyvin vähän per oppitunti, joten koin, että tarkoitukseni ei ole yrittää korjata koulun rangaistusjärjestelmää (palautetta ja ehdotuksia kyllä jaoin, hehs), vaan keskittyä omien ryhmieni opetukseen. Lyseolla yritettiin ottaa jonkinlaista jälki-istuntoa käyttöön ollessani siellä, mutta se ehkä toteutettiin hieman huonosti.

Kielten oppitunneilla oli - ainakin tällä lyseolla - hyvinkin verkkainen tahti tosiaan. Kun on tottunut siihen, että kaksoistunnilla ehditään helposti käymään läpi hieman uutta sanastoa ja mahdollisesti kerrataan jokin kielioppiasia tehden useita eri tehtäviä, oli hankalaa suunnitella tunteja ryhmille, jotka ehtivät yleensä tehdä kahdesta kolmeen yksinkertaista tehtävää - jos sitäkään. Osittain ongelmana oli se, että käytössä oli lähinnä tussitaulu, monisteet ja mahdollisesti projektori, ja melkein kaikki materiaalit piti tuottaa itse. Joillakin ryhmillä oli oppikirjat, mutta niitä ei voinut suoranaisesti käyttää, koska niiden sisällöt olivat tämän koulun oppilaille liian korkeatasoisia, joten kirjoja pystyi osittain käyttämään pohjana omien materiaalien luomiselle ja ideoiden antamiseen.

Kielten tunnit olivat myös hyvin opettajajohtoisia ja kielioppisääntöihin keskittyneitä, mikä tuntui olevan totta muillakin kouluilla Chilessä, ei siis ainoastaan oman lyseoni käytäntö. Oppilaat eivät todellakaan olleet tottuneet parityöskentelyyn ja huomasin sen aika pian ensimmäisiä omia oppituntejani pitäessäni. He eivät yksinkertaisesti tehneet mitään, jos opettaja ei koko ajan ollut vieressä katsomassa, että jotain tapahtuu. Yhden opettajan on aika hankala varmistaa kaikkien oppilaiden jatkuva (pari)työskentely, kun luokassa on yli 30 oppilasta, joten sain tehdä aika paljon töitä totuttaakseni oppilaita uusiin metodeihin ja samalla totuttaakseni itseäni muuttamaan aiemmin toimivana pitämiäni metodeja vähän uudempaan muotoon. Lyseon oppilaat eivät yleisestikään olleet hirveän motivoituneita opiskelemaan englantia eikä asiaa auttanut kerran viikossa pidettävät tunnit, joten haasteita ja turhautumisen tunteita riitti.

Lyseon oppilaat olivat välillä hyvinkin epäkunnioittavia opettajia kohtaan, varsinkin, jos oli yhtään liian lepsu. Glady sanoi minulle jossain vaiheessa, että minun tulisi teititellä oppilaita, koska jos heitä sinuttelee, huomaa pian menettävänsä opettajan auktoriteetin. Chilessä on ihan yleinen käytäntö, että oppilaat teitittelevät opettajaansa ja opettaja oppilaitaan. Tietynlainen kohtelias etäisyys on pidettävä, jotta kunnioitus säilyy. Tämä oli aluksi hankalaa, koska itse tykkään olla opettajan auktoriteetin lisäksi olla mahdollisimman läheinen oppilaiden kanssa ja Suomessa oppilaan ja opettajan etäisyys ei ole niin iso. Olin jo ehtinyt sinutella oppilaita ennen Gladyn kommentteja ja vaihdoin hänen ehdotuksestaan Usted-muodon käyttöön, mutta en tiedä oliko sillä hirveästi vaikutusta. Pidemmällä aikavälillä eron olisi ehkä huomannut. Olin muutenkin erikoistapaus oppilaille, kun olin vieraileva tähti ja koululla vain osan aikaa lukuvuodesta. Oppilaat puhuttelivat minua kyllä aina teitittelevällä Usted-muodolla ja useimmat sanoivat Miss, vaikka profeksi kutsuttiin myös paljon. Vähän niin kuin meilläkin oppilaat sanovat opeksi. Kiroilua sain kanssa osakseni, mutta koskapa opettaja nyt ei. Se nyt on melko normaalia teinien kanssa työskennellessä oltiin missäpäin maailmaa tahansa. Ihania tyttöjä he kuitenkin pohjimmiltaan olivat kaikki ja olisin mielelläni opettanut heitä pidempään, että olisin voinut tutustua kaikkiin paremmin. Niissä yli 30 hengen ryhmissä kaikkiin tutustuminen ei vain onnistu kolmen kuukauden sisällä, vaikka kuinka yrittää. Koin myös välillä kielimuurin hidastavan tätä prosessia.

Paras huomaamani iso ero Suomen koulumaailmaan oli koulussa vallitseva yleinen ilmapiiri oppilaiden välillä. Koulullinen pelkkiä teini-ikäisiä tyttöjä ja kertaakaan en kuullut puhuttavan koulukiusaamisesta. Voitteko edes kuvitella? En tiedä onnistuinko vain jäämään tällaisten tilanteiden ja keskusteluiden ulkopuolelle aivan täysin vai voiko oikeasti olla, että Chilessä koulukiusaaminen ei ole yhtään niin yleistä kuin meillä Suomessa. Jos nyt mitään paikallisesta kulttuurista opin niin ainakin sen, että chileläiset ovat hyvin avoimia ja herttaisia ihmisiä, jos nyt sopii näin yleistää. Mielestäni, jos vertaan suomalaisiin (ja yleistän taas hurjasti), olemme me suomalaiset paljon sulkeutuneempia ja ilkeämpiä toisillemme. Tämä nyt on vain oma mielipiteeni ja todella raaka yleistys! Mutta mielestäni se saattaa osaltaan selittää koulukiusaamisten eron näiden kahden kulttuurin välillä. En sano, etteikö chileläisetkin osaisi olla ilkeitä. Meitä on monenlaisia, kulttuuriin katsomatta. Minua varoitettiin jo ensimmäisenä harjoittelupäiväni, että chileläisillä on sitten tapana puhua pahaa toisten selän takana ja se on vain osa kulttuuria. Etten ihmettele, jos sitä esiintyy. Kyllähän sitä tuli kuunneltua. Juoruilu oli ihan normaalia. Toisaalta harvemmin kukaan oli ilkeä kenellekään päin naamaa. Tiedä sitten kumpi on parempi.

Mitäköhän voisin vielä kertoa? Olen varmasti unohtanut jotain oleellista, mutta voitte aina kysyä kommenttiboksissa, jos jokin jäi mietityttämään :) Ai niin, ainakin sen voisin vielä kertoa, että Chilessä opettajan pätevyyden saa suorittamalla kandidaatin opinnot, jotka yleensä kestävät noin viisi vuotta. Sillä saa pätevyyden opettaa perus- ja keskiasteen koulutuksessa. Jos haluaa opettaa yliopistotasolla, ymmärtääkseni pitää opiskella ainakin maisteriksi, mutta monet varmaan opiskelevat vieläkin pidemmälle. Muuta ei tule enää mieleen. Jatkokysymyksiä siis kommenttiboksiin! :)

Chaooo!