19. syyskuuta 2013

Victoria

Kävin siis maanantaina moikkaamassa Sussya Victoriassa. Victoria on pieni, reilun 30 000 asukkaan kaupunki Temucosta pohjoiseen. Olin ajatellut meneväni vain päiväreissulle, mutta Sussy ehdotti, että jäisin yöksi, että ehtisimme tehdä enemmän ja tapaisin illalla joitain hänen ystäviäänkin. Mikäpäs siinä, kun ei minulla ollut mitään suunniteltuna tiistaille (muuta kuin ruokakaupassa käynti - villiä, I know). Päivä oli mitä parhain, aurinko paistoi ja oli melko lämmin. Victoriassa on tosin todella paljon kylmempi kuin täällä Temucossa, sen huomasin aika pian illan tultua. Tässä hieman kuvia visiitiltäni:

Aloitin matkani Temucon rautatieasemalta aamulla. Juna lähti 9.30 ja koko kaupunki oli paksun sumun peitossa.

Meno-paluu Victoriaan maksoi 1,500 pesoa, eli reilu kaksi euroa. Matka kesti puolitoista tuntia.

Perillä aurinkoisessa Victoriassa!

Victorian keskustan aukio. Puut on maalattu valkoisiksi, etteivät muurahaiset pääsisi kiipeämään ja nakertamaan puun kuorta.

Hölömö.

Nälkä iski ja otettiin grillivaunusta ranskalaiset. Kämmenelle mahtuva paperipussillinen ranuja maksoi 500 pesoa, eli noin 70 senttiä.

Victoria on ihanan pieni ja rauhallinen kaupunki verrattuna Temucon hälinään.

Sussy ja minä matkalla Sussyn talolle.

Sussyn luona lounastimme ja tutustuin Sussyn perheeseen. Äiti Berta, isoveli David, pikkusisko Roxy ja myöhemmin myös isoveli Marco. Kaikki olivat aivan käsittämättömän ihania ja heidän vieraanvaraisuutensa jotain, mitä en ole ennen kokenutkaan. Berta kiitteli minua, että otin kutsun vastaan ja suostuin tulemaan hänen kotiinsa aterialle, kun minä taas halusin kiitellä, että hän oli minut kutsunut! Lounaan jälkeen Sussy laittoi kynteni ja kävimme kävelemässä hieman talon lähellä ihailemassa maisemia.

Chilen liput kynsissä - söpöintä ikinä! Sussy on todella taitava, hän on siis se keneltä ostin se piirustuksenkin :)

Sussyn talon vierestä kulkee rautatiesilta ja kävimme kävelemässä siellä. Sää oli muuttunut jo harmaammaksi.

Ihana lammas! Siinä se määki, en tiedä oliko jumissa eikä osannut mennä takaisin alas vai mitä.

Chilen maalaismaisema on todella kaunis. Ei välity kuviin valitettavasti yhtä ihanana.

Taivaalla näkyi kuu, huomaatteko pilvien välistä?

Toisella puolella siltaa näkyi Victorian laidalla olevia rakennuksia.

Yhtään ei ollut kylmä, ei.

Kauempana näkyi myös mäennyppylöitä.

Sussyn perheen maatila on vain kolmisen kilometriä heidän taloltaan. Meidän piti sielläkin käydä, muttei aika riittänyt.

Sussy ja minä.

Kun tulimme takaisin sisälle, melkein heti alkoi hirveä kaatosade ja ukkosmyrsky. Keittiössä oli mukava istuskella, kun puuhella lämmitti ^^ 

Sussyn sisko Roxy yritti ottaa meistä sisällä pönötyskuvia, mutta ne ei oikein onnistuneet. Tämä oli onnistunein :D

Istuskelimme Sussyn kodin keittiössä puuhellan lämmössä ja pelailimme korttia sillä välin, kun odottelimme illan suunnitelmien muodostumista ja alkamista. Täällä viihteelle lähteminen tapahtuu normaalisti siinä kymmenen yhdentoista maissa illalla, mikä on ollut itselle hieman hankalaa. Suomalaisena sitä on tottunut, että illanvietto aloitetaan kavereiden luona noin seitsemän aikaan illalla ja yhdeltätoista viimeistään mietitään jo baariin lähtöä. Täällä kun kaupat ovat viikolla auki noin yhteen yöllä ja viikonloppuisin jopa kolmeen, ei tarvitse miettiä juomien ostoakaan niin ajoissa. Me taisimme mennä joskus yhdentoista aikaan ostamaan juomamme kaupasta, jonka jälkeen siirryimme Sussyn ja Roxyn kämpälle istumaan iltaa.

Ostimme yhteensä aika paljon juotavaa. Itsellä oli vain seitsemän kaljaa, joista ehdin varmaan juoda vain viisi.

Sensuroitu.

Sussy, Joyz (en ole varma kirjoitusasusta!) ja Christian.

Ikävä kyllä porukkaa oli niin paljon, etten millään muista kaikkien nimiä :( Mutta mukavia kaikki!

Peluca oli muistaakseni kaverin lempinimi (muistan tarinan nimen takana) ja juteltiin muun muassa uskonnosta :D

Joyz ja Jano(iden), joka on kova Iron Maiden fani ja joka jutteli kanssani englanniksi ^^ Oikein kiva tapaus!

Paljon on tapahtunut Victorian reissun jälkeenkin, yritän ehtiä niistä kirjoitella seuraavaksi! :)

5 kommenttia:

  1. Tuli heti mieleen biisi tämä tästä ihanasta postauksestasi :)

    http://www.youtube.com/watch?v=FwK-n_YmSBg

    <3

    Byggers

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, ihania Treen huudeja videolla ^^
      <3

      Poista
  2. No había visto las fotos!!! :) muy lindas...ajajajaj estas cordialmente invitada para que vengas otro día!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tengo tantas fotos!! Estas son las más lindas :) Gracias por la invitación! Tenemos que visitar el volcán y quiero ver el campo también :)

      Poista
    2. hay muchos lugares por visitar. solo tienes que venir.

      Poista