Chilindrinera ei seikkaile Chilen kamaralla vielä reiluun pariin kuukauteen, mutta tunnustus on blogille jo annettu Ja maailma on sun -blogin Maijun ja Timon toimesta. Suurkiitos ja niiaus! Yritän pitää blogin sisällön tulevaisuudessakin tunnustuksen arvoisena. Haasteen sääntöjen mukaan tulisi toimia seuraavanlaisesti:
- Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
- Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
- Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.
Valitsemani blogit löysin osittain Bloglovinin ja osittain eksymisen kautta. Lähdin etsimään blogin teemaan liittyen suomalaisia reissaajia ja heidän blogejaan, eri puolilta maailmaa. Aivan uskomattoman hankalaa oli valita vain viisi blogia, kun interwebbi oikein pursuaa ihania matkustusblogeja! Päädyin valitsemaan bloggaajia hieman eri maailman kolkista.
Krista on vuoden alussa aloittanut blogin Reissulapset, jossa ollaan Chilindrineran tavoin vasta valmistautumassa matkaan. Krista olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan lähdössä tämän vuoden lopulla kahden lapsensa kanssa kolmeen pekkaan kohti Kaakkois-Aasiaa, missä Krista on viettänyt myös omaa lapsuuttaan. Blogin viimeisin postaus on helmikuulta ja toiseksi edellisessä harkitaan kovasti reissun aikaistamista. Jään odottamaan mielenkiinnolla tulevia postauksia matkan valmisteluista ja lopulta toivottavasti tietenkin itse matkasta. Krista kirjoittaa:
En kaipaa viikon reissua vaikka sekin olisi kiva. En kaipaa myöskään vuosien ulkomailla oloa tai sitä, että tänne ei jäisi mitään mihin palata. Kaipaan kuitenkin kuukausien reissua. Sitä, että ehdimme tottua maiseman muutokseen, nähdä kulttuureja, jopa kotiutua ja sitten palata tänne takaisin, kotiin, rakkaiden luokse monta kokemusta rikkaampana.
Blogia nimeltä Talvipakolaiseksi Teneriffalle ja muita matkoja IV kirjoittaa Extranjera, Riitta, joka asuu Puerto de la Cruzissa jo neljättä vuotta. Blogista löytyy hyviä ruokavinkkejä Puerto de la Cruziin matkustaville ja ihania kuvia paikallisista maisemista. Kuvat ovatkin pääosassa blogissa, mutta sieltä löytyy myös mukavia tietopläjäyksiä paikallisesta kulttuurista. Blogista löytyy myös erillinen sivu, jolle on kerätty ravintolavinkkejä Puerto de la Cruziin matkustaville. Extranjera kirjoittaa:
Orotavassa vietettiin eilen romeríaa. Oli taas kaunista värien kirjoa asuissa, perinteistä musiikkia ja härkävankkureita. Yleisölle jaettiin – kuten aiemminkin – sekä viiniä että monenlaista syötävää: kananmunia, ryppyperunoita, leipää, gofiota…Koko päivä tapahtumassa vierähti, kulkue kesti ainakin neljä tuntia. Pääsin campesina-asussani kulkueeseen. Haaveenani on, että syksyllä pääsisin mukaan kansantanssiryhmään!
Afrikan mantereen kokemuksia pääsee puolestaan lukemaan hieman nuoremmasta näkökulmasta Kirsin blogissa Kirsi in South Africa. Vuonna -95 syntynyt Kirsi on koko vuoden 2013 vaihdossa Etelä-Afrikassa ja paljon on ehtinyt jo tapahtuakin. Onneksi vaihtovuotta on vielä jäljellä ja hyvin ehtii blogin matkaan varmasti vieläkin. Blogissa on upeita kuvia, joissa näkyy afrikkalainen maisema ja kulttuuri. Kirsi kirjoittaa osaan postauksista myös pienen osion englanniksi ja hänen kirjoitustapansa on ihanan rento ja aito. Kirsi kirjoittaa:
Kuvia viime perjantailta kaverin synttäri julista. Oli kyllä huippua, rakastan etelä-afrikkalaisia juhlia!! Kaikki vaan tanssii, tytöt ja pojat, ihan kaikki, ja jotkut osaa vielä tanssii niin hyvin. Mulle opetettiin vaikka mitä tanssityylejä, hauskinta on se sellanen afrikkalainen tanssityyli, se on niin erilaista.
Uusi osoite Fort-de-France, Martinique on Memmun blogi, joka kertoo hänen ja perheensä, johon kuuluu avomies ja pieni tytär, elämästä Karibialla. Hän on asunut Martiniquella jo vuodesta 2009 ja postaukset kertovatkin perheen arjesta Memmun näkökulmasta. Kuvat ovat värikkäitä ja eksoottisia, ja niitä on paljon. Memmun suloisesta tyttärestä, Fridasta, on paljon kuvia erilaisista tapahtumista. Jäin koukkuun blogiin ja selailin postauksia vaikka kuinka paljon taaksepäin! Arjen lisäksi postauksissa on myös mukavasti tietoa paikallisesta kulttuurista ja tapahtumista. Memmu kirjoittaa:
Tuhkakeskiviikkona (mercredi des cendres) pukeudutaan mustaan ja valkoiseen, sillä se on Vaval:in (karnevaalin kuningas) hautajaispäivä. Kaduilla näkyy oikean oloisia hautajaissaattueita itkijänaisineen (tai tässä tapauksessa oikeastaan miehineen ;)). Ilta ja karnevaali päättyy vaval:in polttamiseen merenrannalla.
Viimeisin valitsemani blogi ei keskity vain yhdestä kolkasta bloggaamiseen, vaan Matkustan ympäri maailmaa... -blogin S on ehtinyt jo moneen paikkaan vuonna 2005 tehdyn ensimmäisen pidemmän reissun jälkeen. Blogista löytyy merkintöjä Keniasta, Egyptistä, Kroatiasta, Tansaniasta, Thaimaasta, Väli-Amerikasta, Turkista ja tuoreimpana pidemmästä Afrikan kiertoreissusta. Blogissa on käyty Kilimanjarolla, vaijeriliu'uttu viidakossa ja hypätty benji-hyppy Victorian putouksilla! Postauksissa on kauniita kuvia maisemista, ihmisistä, kulttuurista, eläimistä. Postaukset on kirjoitettu energisesti ja iloisesti. S kirjoittaa:
Siella ma roikuin paa alaspain Zambesi-joen ylla veden kuohuessa alapuolella ja vuorten kohotessa joen reunoilla. Upea sateenkaari sillan alla (auringon ja putouksilta tulevan veden yhdistelma). Hitto, hyppasinko ma ihan oikeesti?! Oon viela hengissakin, jeeeee! Ja huutoa. Sitten mut nostettiinkin ylos ja siina se oli. Hullulla on kalliit huvit!
Semmoisia ihanuuksia onnistuin löytämään! Olipas mukavaa lueskella muiden mielettömiä kokemuksia ja elämää ulkomailla. Ihan satavarma en nyt kyllä ole siitä, että kaikilla näillä blogeilla on alle 200 lukijaa, koska kaikilla lukijamäärä ei ollut näkyvissä. Mutta ihania ovat silti ja tunnustuksensa ansaitsevat!
Kiitos tunnustuksesta Chilindrinera! Blogisi on linkitetty omaani ja viisi matkablogia on etsinnässä.
VastaaPoistawww.riittamatkustaa4.kotisivuni.org
Minäkin tulin kiittelemään :) Pitääpä tehdä samantyyppinen juttu jossain välissä omaan blogiin - kunhan saan aikaiseksi :)
VastaaPoistaMatkustan ympäri maailmaa...
S
Ohhoh oon ihan kokonaan unohtanut tulla tänne kiittämään tunnustuksesta, mutta siis KIITOS näin vähän myöhässä, ihana kuulla positiivista palautetta!! :) Eli siis onko ideana linkittää matkustelu aiheisia blogeja vai ihan kaikenlaisia??
VastaaPoistaKaikenlaiset blogit käy. Itse vaan päädyin valitsemaan matkustusaiheisia :)
PoistaKiitos näin hirrrrrveesti jälkikäteen :) Aktivoiduin jälleen, kuten huomasitkin ja teen tunnustuspostauksen myös pian ;)
VastaaPoista