25. lokakuuta 2013

Torstai-illan viinit

Argh, miten raskas viikko onkaan ollut! Ihan viimeisiä viedään energian kanssa ja piuhat alkaa kiristymään. Eilen tein oikeastaan täysin turhaa työtä monta tuntia ja pääsin nukkumaan vasta puolenyön aikaan, joten en ehkä ollut parhaimmillani töissä tänään. Lisäksi opetusryhmäni halusivat tänään olla oikein todella hankalia. On ollut siis hieman raskasta lähipäivinä. Ei mitään ihmeellistä tai mitään mikä olisi tullut jotenkin yllätyksenä, vain ehkä semmoista omien rajojen löytämistä ja ulkomaalaisen opettajan efektin katoamista lyseolla. Tänään minulla oli vielä aika paljon suunnitteluhommia tehtävänä työpäivän jälkeen ja ajattelin, että en kyllä varmasti istu taas iltaa sisällä töitä tehden. Onneksi täällä on helppo lähteä jonkun kanssa iltaa viettämään, jopa keskellä viikkoa.

Kun vähän ennen kahdeksaa lähdin kävelemään kohti Alemaniaa, tuntui askel niin kovin kevyeltä, kun viikon (ja tulevan maanantain) hommat olivat tehtynä. Menimme istumaan Minnan kanssa läheiseen pubiin / baariin, Beermaniaan. Teki mieli punaviiniä, ja kun siellä ei lasillisia myyty vain pulloja kerrallaan, niin tilasinpa sitten pullon viiniä siinä torstai-illan kunniaksi. Oveja Negra on muuten ihan hemmetin hyvää, jos satutte sitä Alkosta siellä löytämään. Muy rico!


Rrrrrakastan sitä, että täällä voi lähteä illalla ottamaan pari lasillista, vaikka aamulla olisi töitä. Hemmetti, että tekee hyvää jutella joidenkin ihmisten kanssa ja päästää vapaalle hetkeksi! Vaikka pitääkin seuraavana aamuna herätä aikaisin. On kuitenkin paljon parempi lähteä ulos ja nähdä niitä ihmisiä kuin jäädä kotiin yksin ja mennä aikaisin nukkumaan. Jotain ihan eri pattereita siinä tulee ladanneeksi. En vain näe tämän tapahtuvan Suomessa (tai jos tapahtuukin, niin todella harvoin), mikä on harmi. Pidän tästä ja se ehdottomasti sopii minulle.

Nyt on kello kuitenkin sen verran, että parempi ottaa edes se muutama tunti unta, mitä tässä ehtii!

Chao, chicillos!

3 kommenttia:

  1. Paljon siellä muuten maksaa tommonen pullo viiniä?

    Ja Nade presidentiksi - pubikulttuuri Suomeen! Hear hear!

    VastaaPoista
  2. Toi tais maksaa sen 5000 pesoo, eli n. 7,5€. Ja oli ihan helevetin hyvää viiniä. Ei myyty lasillisia, joten oli pakko ottaa pullollinen ;)

    Haluun tuoda myös pusutervehdyksen Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin samaa (lasillinen-pullollinen) jo itse postauksessa :D lols. Ehkä tuli nyt selväksi.

      Poista