8. lokakuuta 2013

Pikakuulumiset

Holaa! Tulin vaan turisemaan tänne jotain teidän iloksenne, kun mulla onkin tässä yllättäin aikaa vaan olla. Mulla oli tänään siis sólo español! -päivä ja seuraamallani opettajalla ei ollut kuin kolme opetustuntia tänään, joten pääsin lähtemään lyseolta jo todella ajoissa. Ihan mukavaa, kun eilen en ehtinyt edes kaupassa käydä, kun oli niin kiire. Sen vuoksi tänään oli vähän köyhät eväät (lue: ei mitään) mukana töissä. Nyt olen täynnä linssimössöä ja vedän kaupasta löytämiäni gluteenittomia kookoskeksejä ihan liian kovaan tahtiin, joten voin kertoa teille hiukan eilisestä.

Eilen olin siis neljään asti töissä ja ehdin juuri kotiin kokkaamaan (mutten syömään), kunnes puoli kuudelta minut haettiin tapaamaan Bruno-poikaa, jolle minun on tarkoitus alkaa yksityisopettamaan englantia. En yhtään tiennyt millainen Brunon englannin osaamisen taso olisi, joten menin paikalle sen kummemmin valmistelematta mitään varsinaista opetettavaa vielä. Voitteko kuvitella: kävin Brunon kanssa kunnon keskusteluja esimerkiksi hänen suvustaan, jalkapallosta (Chelsea-fani, hemmetti!), Chilen yhteiskunnasta ja koulutusjärjestelmästä, maanjäristyksistä ja hänen mielenkiinnon kohteistaan yleisesti. Mieletöntä! Olin onneksi ottanut mukaan myös englannin kielen äänteet -monisteen, jota kävimme vähän läpi ja harjoittelimme ääntämistä yleensä ja sovimme jatkosta, että mitä kaikkea voisimme käydä läpi tapaamisillamme. Hän ymmärsi puhettani hyvin ja kysyi aina, kun ei ymmärtänyt. Tiedättekö, on niin ihanaa saada innostunut ja kielen oppimisesta aidosti kiinnostunut oppilas tähän väliin, kun olen tähän asti vain työskennellyt oppilaiden kanssa, joita ei kielen opiskelu paljon hetkauta. Tapaammekin Brunon kanssa vain kahdesti viikossa, maanantaisin ja keskiviikkoisin. Tämä on ihan hyvä, ei kuormitu minunkaan viikkoni sitten liikaa, mutta ehdimme kuitenkin tekemään paljon yhdessä.

Semmoista! Aikas jännittävää ja hirveän innoissani olen ^__^ Minskikin sai gradunsa valmiiksi, mikä tietää sitä, että se on vapaampi tekemään juttuja! Wuhuu! :D Tänään mennään Minskin ja Elinan kanssa johonkin syömään ja juhlistamaan vähäsen. Ei kai tässä muuta tällä erää. Palataan, chau!

**Editedit, psps!: Postia en ole vieläkään saanut paketin pakettia. Alan epäillä, että ne eivät tule koskaan perille. Älkää vaan enää lokakuun jälkeen lähettäkö mitään, ei ne ehtisi perille ennen kuin tulen täältä takaisin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti