4. toukokuuta 2013

Matkavakuutus yli 3 kuukauden matkalle

CIMO vaatii työharjoitteluun lähtijöiltä vakuutusta koko reissun ajaksi. Mietin vakuutusasioita hoitamaan lähtiessäni, että onneksi minulla on Ifin jatkuva matkavakuutus, jonka OAJ:n jäsenenä saan ilmaiseksi ja joka kattaa ensimmäiset 45 vuorokautta matkastani. Minun ei siis tarvitsisi kuin hankkia vakuutus loppuajalle, loistavaa. Voi, kunpa se olisikin ollut niin helppoa. Tässä teille vähän sekavaa makua siitä, mitä kävin läpi saadakseni matkalleni oikeanlaisen vakuutuksen.

Aloitin tutkimalla Ifin (missä minulla on myös kotivakuutus) verkkosivuja. Yli 45 vuorokauden määräaikaisesta vakuutuksesta ei saa hintatietoja suoraan netistä, vaan siinä tapauksessa pyydetään ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Verkossa tarjotaan myös palvelua chattimuodossa, jossa otin heihin yhteyttä vain saadakseni edelleen ohjeet ottaa yhteyttä soittamalla. Kun pääsin puhumaan asiakaspalvelijan kanssa, kävi ilmi, että If ei voi myydä minulle yli 45 vuorokauden määräaikaista matkavakuutusta (minkä tarvitsen, koska tasan 90 päivää ei aivan riitä), koska minulla ei ole kolmea eri vakuutusta keskitettynä heillä. Jos ottaisin sen sijaan vain 45 vuorokauden vakuutuksen (jonka kyllä saisin, mutta joka ei tosiaan siis riitä), se maksaisi 144€ ja risat. Päätinpä sitten alkaa kilpailuttamaan eri vakuutusyhtiöitä ja siitä se tarjousrumba sitten alkoi.

Turva: Ei onnistu, jos ei ole ensin jokin muu vakuutus heillä; ehdottivat kotivakuutuksen siirtämistä heille, mutta se on paljon kalliimpi kuin nykyiseni. Sitten, jos on jo Turvan asiakas suositellaan jatkuvaa matkavakuutusta, mikä maksaa 60€ ja risat vuodessa, mutta kattaa vain 3 kuukautta, eli niille ylimenevälle 10 päivälle joutuisin vielä ottamaan erikseen 34 euron määräaikaisvakuutuksen. 100 vuorokautta yhteensä 94€. Halpa vaihtoehto, jos on jo valmiiksi Turvan asiakas.
Fennia: Onnistuu 100 päivän matkavakuutus, hintaa 95€ ja risat. Ei onnistu niin, että osa matkastani olisi vakuutettu sillä Ifin jatkuvalla vakuutuksella, vaan koko matka pitää vakuuttaa Fennian vakuutuksella. Ei tarvitse olla valmiiksi Fennian asiakas.
POP-vakuutus: Yli 136€ 100 vuorokautta. Ifin vakuutuksella ei mitään virkaa.
Pohjantähti: Myyvät matkavakuutuksia vain "kokonaisasiakkaille" (keitä ikinä he sitten ovatkaan) eikä heiltä saa lainkaan yli 3 kuukauden vakuutusta Chileen.
LähiTapiola: Koko matka pitää vakuuttaa heidän kauttaan (tässä vaiheessa aloin ymmärtää, että Ifin ilmaisesta 45 vuorokauden matkavakuutuksestani ei ole mitään iloa). Kolmen kuukauden matkavakuutus kustantaisi 72€ ja risat (tämä on jatkuva matkavakuutus, eli tuo on vuosimaksu), mutta koska tarvitsen reilun kolmen kuukauden vakuutuksen, pitää lisäksi ostaa vielä 10-16 vrk:n vakuutus, joka maksaa 34€. Eli 100 vuorokautta yhteensä 106€.
OP-Pohjola: 3 kuukauden vakuutus 94€, jonka päälle pitäisi ostaa 50 euron määräaikainen kuukausivakuutus, eli 100 vuorokautta yhteensä 144€ (sama kuin Ifin 45 vrk:n määräaikainen matkavakuutus). Kotivakuutuksen yhdeydessä matkavakuutuksen hinta laskisi 74€/v, mutta kotivakuutus on todella paljon kalliimpi kuin nykyiseni, joten vaihtaminen vain matkavakuutuksen takia olisi turhaa.
Tryg: Kyseinen yhtiö ei vastannut yhteydenottopyyntööni lainkaan (odotin reilut kaksi viikkoa).

Jotkin yhtiöt vaativat yli 90 vuorokauden matkavakuutuksiin terveydentilaselvityksen. Melkein kaikista vakuutusyhtiöistä kysyttiin, että eihän kyseessä ole mikään vuorikiipeilyreissu, koska sellaisia he eivät vakuuta. Yhdenkään vakuutusyhtiön nettisivuilla ei voi laskea hintaa itse näin pitkälle matkalle, vaan pitää soittaa kalliiseen 010-alkuiseen asiakaspalveluun, jossa asioiminen kestää, koska asia on hankala ja he ottavat ylös kaikki henkilötiedot yms. Joidenkin yhtiöiden verkkosivuilla voi täyttää yhteydenottolomakkeen, jolloin he ottavat sinuun yhteyttä. Esimerkiksi Trygin tapauksessa sitä yhteydenottoa ei sitten koskaan tullut.

Päädyin hyväksymään LähiTapiolan matkavakuutuksen, koska se oli yksi halvimmista (ei kuitenkaan halvin) ja asiakaspalvelija, jonka kanssa asioin, oli mukava ja kertoi minulle vakuutuksesta monelta eri kantilta asiantuntevasti. Hän vastasi kaikkiin kysymyksiini enkä kokenut olevani hankala asiakas, mikä taas joidenkin puhelujen aikana oli päälimmäinen tunne. Toinen hyvä vaihtoehto oli Fennia, joka oli itseasiassa halvin, ja missä asiakaspalvelu oli myös mukavaa ja asiantuntevaa. Fennian tarjous annettiin tasan 100 vuorokauden matkasta ja päivät merkittiin tarkasti, kun taas Tapiolan määräaikaisvakuutus on 10-16 vuorokaudelle, mikä antaa minulle hieman pelivaraa lentoja varatessa. Ottamani vakuutus on siis vain matkustajavakuutus, joka vakuuttaa sairaustapaukset yms., matkatavaravakuutus olisi maksanut enemmän. Itselläni kotivakuutus kattaa matkalla mahdollisesti katoavat tavarat, kuten kameran.

Aika monesti tuli turhauduttua oikein kunnolla tämän prosessin aikana. Mutta kun vakuutus on hankittava, kun se kerran vaaditaan. Mieluummin jättäisin hankkimatta, asuinhan Englannissakin ilman vakuutuksia sen pari vuotta. Ensimmäisen kotivakuutuksenikin otin vasta Joensuuhun muuttaessa, koska vuokranantaja sitä vaati. En ole koskaan oikein vakuuttunut vakuutusten hyödyllisyydestä, mutta on se kai ihan hyvä olla, kun ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu. Lähden tällä kertaa kuitenkin aika kauas ja Chilessä ei voi välttämättä luottaa sujuviin ja huokeisiin terveyspalveluihin, jos sellaisia joutuu käyttämään. Oli hupia lukea mitä kaikkea matkavakuutukset kattaa, etenkin kuolemantapauskorvaus-kohta vakuutusehdoissa nostatti matkaan lähtijän fiiliksiä mukavasti....

Matkavakuutus onkin vain murto-osa tämän reissun järjestelyjen budjettia, josta aion tehdä ihan oman postauksen myöhemmin, kunhan kaikki tarvittava on kasassa.