28. lokakuuta 2013

Cueva de las brujas

Holaaa! Tulin oksentamaan kuvia tänne blogin puolelle vaihteeksi. Olin viikonlopun Sussyn luona Victoriassa ja kävimme Collipullissa Sussyn ja Janon kanssa tutustumassa aivan uskomattoman kauniisiin maisemiin! Jotain tällaista olen odottanut pääseväni tekemään koko sen ajan, kun olen täällä Chilessä ollut. Tulossa on nyt lähinnä kuvia meistä kaikista poseeraamassa näissä maisemissa. Olkaa niin hyvät.

Sussy

Kuskina Jano.

Meidän menopeli. Jano on siis taksikuski, ei maksettu taksia viemään meitä perille.

Pysähdyimme matkalla Victoriasta Collipulliin juomassa / syömässä mote con huesilloa

Iso oli kupponen, ei jaksettu kaikkea.

Näyttivät hampailta, ñam ñam!

Kauniilla hymyllä. Aina.


Pieniä ja jyrkkiä polkuja.

Meidän piti ylittää pieni joki ihan kumarassa.

Oli onneksi helpompiakin polkuja.

Kävimme tuolla reunalla kurkkaamassa alas ja vähän jalkoja tutisutti.

Toisella puolella olivat luolat, joihin olimme matkalla.

Siellä toisella puolella oli myös upeat maisemat, kun sinne pääsimme.

Muistin ottaa Nuuskiksen mukaan tällä kertaa!

Kaverikuva!

Ensimmäinen luola!

Huuu...

Häikii.

Nuuskis ei ollut moksiskaan. Se on varmaan nähnyt noitia ja luolia ennenkin reissuillaan.

Ja pose.

Sitten laskeuduttiin vielä lisää alaspäin.

Vesiputous! Ensimmäinen elämässäni! Pieni, mutta on se vesiputous! :D

Ei muuta kuin hymy naamalle ja kuvaan.

Toisille poseeraaminen tulee luonnollisemmin.

So prettyyy.



Sitten menimme vesiputouksen takaa toiselle puolelle. Oli vähän mutaista.

Ropi ropi ropi.

Ropi ropi ropi.

Ropi ropi ropi. (Hyvätkuvatekstit.com)

Siellä jotkut muut matkaajat palaavat takaisinpäin putouksen takaa.


Viimeisin luola olikin sitten niin pimeä, että Sussy jätti tulematta ja menimme Janon kanssa kännykän taskulampun valon avulla. Ei sieltä mitään kuvia saanut ja alkoi pelottaa, joten tulimme pois.

Valoa tunnelin päässä.

Kiipeilin vähän.

Kun pääsimme luolareissulta pois, ajoimme hienolle näköalapaikalle.

Oikealla keltainen silta on Viaducto de Malleco, rautatiesilta, jonka on suunnitellut sama kaveri, joka suunnitteli sen kuuluisan pariisilaisen tornin.

Tässä olen.

Tässä olemme.

Me myös.

Sama pano raamana. (Kuva pitäisi pystyä klikkaamaan suuremmaksi ja selkeämmäksi, jos osasin säätää oikein.)
Ajoimme sillan juurelle ihailemaan vähän lisää maisemia.

Ihailun arvoiset olivat.

Katsokaa kuinka onnellinen Nuuskis on!

Alhaalla virtasi Malleco-joki.

Sitäkin ihailimme vähän lähempää.

Kaunis oli.








Kotimatkalla Nuuskis otti vähän kaljaa, koska se oli niin janoinen käveltyään koko päivän.

Illalla Nuuskis otti sitten vielä vähän vodkaa ihan vain seurajuomana.


Ihanat maisemat ja ihanat Sussy ja Jano ^^ Oli ihan mahtava viikonloppu ja vaikka tuli kiivettyä ja käveltyä auringonpaahteessa koko päivä, oli olo oikein rentoutunut viikonlopun jäljiltä.