28. syyskuuta 2013

Ikiomat oppitunnit

Minulla oli torstaina ensimmäistä kertaa omien ryhmieni tunnit. Ryhmät olivat toisen ja neljännen asteen oppilaita, ensimmäisen ryhmän (kakkoset) kanssa minulla oli kolme tuntia ja toisen (neloset) kanssa kaksi tuntia. Olin suunnitellut hyvin yksinkertaiset tunnit: Ensin hieman sääntöjen perustamista, sitten oppilaiden toiveiden läpikäymistä (he olivat kirjoittaneet minulle toiveensa edellisen tunnin lopussa), jonka jälkeen he kirjoittaisivat pienen kirjeen minulle itsestään englanniksi, välissä tekisimme lyhyen toiminnallisen tehtävän, koska kolmen tunnin aikana ei ole välituntia (niinpä!) ja lopuksi pitäisin lyhyen PP-esitelmän Suomesta, josta oppilaat sitten ilmaisisivat mielipiteitään suullisesti pareittain. Noh, kakkosten kanssa en ehtinyt keskustella heidän toiveistaan, toiminnallinen tehtävä jätettiin pois välistä ajanpuutteen vuoksi, eikä esitelmän jälkeen jäänyt aikaa suulliselle harjoitukselle. Isoin osa tunneista meni kirjeen kirjoittamiseen. Neloset tulivat tunneille niin myöhään, että heidän kanssaan en ehtinyt myöskään muuta kuin kirjoituttaa kaikilla kirjeet, jopa Suomi-esitelmä jäi pitämättä. Onneksi käytin sen tekemiseen vain koko keskiviikkoillan.

Tunneista jäi kyllä yleisesti ottaen hyvä fiilis. Harmitti vain, kun emme saaneet kaikkea tehtyä. Mutta olen huomannut, että kaikilla tunneilla tytöt tarvitsevat todella paljon aikaa tehtävien tekemiseen. Heillä ei ole tapana työskennellä nopeaan tahtiin ollenkaan. Joillakin se johtuu vaikeuksista oppia, toisilla taas enemmänkin laiskuudesta. Molempia tyyppejä on aika turha hoputtaa. Olen vain yrittänyt auttaa parhaani mukaan ja kannustaa tekemään tehtävät valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Olin kuitenkin iloinen, että oppilaat lähtivät innolla mukaan kirjeen kirjoittamiseen, vaikka kakkosista osa ei sitten loppupeleissä palauttanut kirjettään. Luokassa joillakin vallitsee sellainen käsitys, että koska he eivät osaa yhtään mitään, eivät he halua tai voikaan tehdä tunneilla yhtään mitään. Turhautumista ja motivoitumattomuutta on paljon.

Työmatkan varrella oleva ihanan värinen ja ihanalta tuoksuva puu

Kolme päälimmäisimmiksi noussutta toivomusta englannin tunneilla käsiteltävistä asioista olivat: 1. Halu oppia ääntämään englantia, 2. musiikin kuuntelu tai videoiden katselu ja 3. kulttuuritietous. Ensimmäinen ei todellakaan yllätä. Oppilaat eivät uskalla sanoa mitään englanniksi, koska sen ääntäminen tuottaa heille niin paljon vaikeuksia. Heitä on lähes mahdotonta saada toistamaan edes yhtä sanaa, jos muut kuuntelevat. Listen and repeat -tyyliset, yhdessä koko luokan kanssa tehtävät drillit ovat ainut löytämäni toimiva keino tähän mennessä. Tämä on yksi asia, johon haluisin kovasti vaikuttaa täällä ollessani. Musiikki on monille oppilaille todella tärkeä osa elämää, eikä siis toiseksi noussut toive tullut myöskään hirveänä yllätyksenä. Mielestäni vieraskielisen musiikin kuuntelu tukee kielen opiskelua todella hyvin ja otan mielelläni musiikin osaksi tuntejani. Monta erilaista ideaa on jo hautumassa. Pitäisi vaan jaksaa kuunnella mm. One Directionin biisejä, että tietäisin, mitkä laulut olisivat kaikista hyödyllisimpiä käyttää... Kakkosista löytyy monta superfania. Videoista en tiedä vielä miten saisin ne järkevästi osaksi tunteja niin, että videoiden katselusta olisi selkeää hyötyä heidän kielen oppimiselleen (osaamistaso kun on aika matala) eikä se olisi liian aikaa vievää. Katsotaan. Kolmanneksi noussut halu oppia kulttuurista yllätti iloisesti. Kielen opetuksessa keskitytään niin paljon itse kieleen, että kulttuuri (ainakin täällä) jää oppilaille ihan vieraaksi. Kieli ja kulttuuri tulevat yhtenä pakettina ja mielestäni niitä pitäisi opettaakin yhdessä.

Kaikki tämä ja yksitoista viikkoa jäljellä. En voi sanoin kuvailla kuinka paljon turhauttaa! Se tarkoittaa vain 11 kertaa jokaisen ryhmän kanssa. Eihän se ole mitään. Minun täytyy tehdä tarkemmat suunnitelmat siitä, mitä kaikkea haluan ryhmien kanssa tehdä, koska kaikelle ei millään jää aikaa. Tiedän, että näiden 11 viikon jälkeen minusta tuntuu, että pääsin vasta alkuun oppilaiden kanssa. Minä niin tiedän sen.


Olen huomannut (omalla koulullani ja Minskin koulun käytännöistä kuultuani), että chileläinen tapa opettaa, tai chileläisille opettajille tyypilliset metodit, luovat kieltenoppijoita, jotka ymmärtävät kirjoitettua kieltä melko hyvin, mutta kielen kaikki muut osa-alueet jäävät käsittämättömän heikoiksi. Varsinkin puhuminen ja ääntäminen ovat erityisen hankalia. Puhuminenhan se vaikein osa-alue on opettaakin, kun se on niin aikaa vievää. On ihan universaali ilmiö, että oppilaita on vaikea saada kommunikoimaan vieraalla kielellä. Se vaatii eniten aikaa ja panostusta, ja resurssejahan siihen harvoin on. Esimerkiksi tämän lyseon 2-3h/vko englannilla ei vaan voi saada hyviä tuloksia suullisen ilmaisun oppimisessa, koska kukaan ei voi oppia puhumaan sujuvasti, jos kieltä käyttää vain kerran viikossa parin tunnin ajan. Realistisesti ajateltuna luulen, että ainut mitä ehdin omien ryhmieni kanssa tehdä on luultavasti auttaa heitä ääntämään hieman paremmin ja sitä kautta madaltamaan englanniksi puhumisen kynnystä ihan vähän. Muuhun tuskin aika riittääkään. Niin turhauttavaa.

Haaveilen kouluaikojen ulkopuolella järjestettävästä "English Clubista", mutta en tiedä riittäisikö aikani, saisiko sellaista edes järjestää ja kiinnostaisiko ketään. Sekin on aivan vastasyntynyt ajatus, joten en tiedä ehtisinkö mitenkään toteuttaa sitä järkevästi jäljellä olevassa ajassa. Sain tällä viikolla näiden kakkosten ja nelosten lisäksi ryhmät ykkösiä ja kolmosia, joten minulla on nyt omia tunteja 9h/vko. Lisäksi suunnittelen aina yhden pienen aktiviteetin tai tehtävän kahdelle Miss Gladyn ryhmälle. Miss Glady yleensä antaa minulle aihealueen ja mitä haluaisi tehdä sillä (kertaus, uusi asia, kuuntelu tms.) ja sitten yritän keksiä jotain, mitä voisimme tehdä. Viimeksi keksin hauskan post-it -pelin, josta oppilaat innostuivat oikein kunnolla. Se teki minut oikein iloiseksi ja tyytyväiseksi. ^^ Jos ei muuta, niin post-it -pelini jää elämään. :D

Huoneeni ovelta otettu kuva ilta-auringosta

Olen innoissani, väsynyt, turhautunut ja onnellinen. Olen niin väsynyt tämän viikon jälkeen, että en tiedä mitä jaksan tehdä nyt viikonloppuna. Lepään minkä ehdin tietenkin, mutta osa ajasta on pakko laittaa töiden suunnitteluun. Olen pahoillani, mutta tämä tietää myös aika vähän aikaa blogille. Ainut sosiaalinen elämä, mitä minulla on tällä viikolla ollut, on Minskin (ja muiden kämppisten) kanssa vietetyt iltapalahetket ja torstaina onneksi Elina soitti ja ehdin hänen kanssaan Alemanialla olevaan irkkupubiin, Caravaniin, syömään, jonka jälkeen kävimme vielä Elinan kämpän vieressä paikallisessa pubissa juomassa oluet ja kuuntelemassa Argentiinalaista tangoa. Se maksoi minulta muutaman tunnin yöunia, mutta oli täysin sen arvoista. Nukun sitten Suomessa.

Elinan paikallinen ja torstai-illan tangoilut

Täksi viikonlopuksi on luvattu vielä ihanan aurinkoista ja lämmintä säätä. Haluaisin mennä uudestaan Cerro Ñielolille kävelemään, mutta en tiedä jaksanko. Tänään en ehkä enää, täytyy katsoa miten huomenna. Toivottavasti teillä on siellä Suomessa kaikki hyvin. :) Totta puhuen en ole ehtinyt hirveästi koti-ikävöimään (mikä on todella yllättänyt minut!), mutta koen tarvetta pystyä jakamaan tämä jonkun tutun rakkaan kanssa. Tiedättekö? Sain viime viikolla tietää, että Bygmi ei pääsekään vierailemaan ja se harmittaa, koska haluaisin näyttää jollekin rakkaalle tämän kaiken! Onneksi saatte blogin kautta edes vähän kurkistusta tänne, vaikkei se ihan sama asia olekaan.

Minun pitää nyt yrittää reipastua ja nousta sängystä. On pyykkiä pestävänä (eli vietävänä pesulaan) ja kaikkea sellaista jännittävää. Hasta luego, preciosos!

24. syyskuuta 2013

Lomaviikon jämät

Holaa! Tässä jo toinen päivä normaalia työviikkoa vaihtuu iltaan enkä ole ehtinyt blogia päivittää! Hemmetti. Jotenkin vain ollut mukamas kiire ja vähän väsynyt olo niin en ole jaksanut näpytellä. Eipä kummempia ole tapahtunutkaan. Loput lomaviikosta meni Minskin kanssa kaikenlaista säätäessä. Päädyimme (alunperinhän lähdimme siis vain lounastamaan lähipubiin..) torstaina muun muassa parin paikallisen tyypin kyydillä Sofoon, mikä on kaupungin laidalla sijaitseva juhlapaikka itsenäisyyspäivän juhlien aikaan. Siellä ihmiset syövät, juovat ja tanssivat porukalla. Itselle tuli ihan mieleen jonkinlainen festareiden ja huvipuiston sekoitus. Jos jonkinlaista kojua siellä oli ja pieniä huvipuistolaitteita. Alueella oli myös iso teltta, missä oli jättimäinen tanssilattia ja deejii soittamassa kuumimpia itsenäisyyspäivän hittejä. Latinomusaa ja tietysti cuecaa. Ihmisillä oli oikein nenäliinat mukana tanssia varten. :D Minua jaksaa ihmetyttää kuinka paljon cuecaa tanssitaan täällä. En voisi kuvitellakaan suomalaisten tanhuavan innoissaan minkäänlaisissa juhlissa.

Lähdimme lounastamaan Alemanialle

Ollaan aina tosi (turisteina) ajoissa syömässä eikä paikalla ole yleensä vielä ketään paikallisia

Minski luuli tilaavansa yhden terremoton (maanjäristys - rommia, valkoviiniä, ananasjäätelöä), mutta pöytään tuotiin kannullinen. Siitä se sitten lähti.

Empanadakset ja päiväkänni ne yhteen soppii...

Sofon juhlateltan sisällä oli tunnelmaa. Deejii on tuolla ylhäällä, Chilen lipun takana.
Minski oli kuvannut hieman humalaisten chileläisten cuecan tanssimista, näette hieman millaista se on!


Perjantaina tapasimme Minskin kanssa Temucossa CIMOn vaihdossa myös asustelevan E:n. Hän on puolestaan museotöissä täällä. Oltiin Boca de Lobosissa (jee, vihdoin pääsin käymään!) ja syötiin hyvin ja juteltiin paljon kaikesta. E:n tuttu tuli kaverinsa kanssa myös käymään ja se kaveri oli ne silmät, jos joku on seurannut twitteriä. Sen enempää ei ole siitä kerrottavaa, katsotaan myöhemmin. ;) Lauantainakin kävin vielä E:n ja hänen kämppiksensä kanssa parilla (vaikka olen joka kerta ollut eri baarissa / pubissa istumassa, en ole käynyt kuin murto-osassa Alemanian monista baareista. Pub crawlia odotellessa...) ja sunnuntain vietin sisäpihan keinussa nauttien auringonpaisteesta ja valmistautuen tulevaan työviikkoon.

Lobosin namipitsaa!

Olen koukuttunut chileläiseen chilikastikkeeseen aivan täysin

Maanantaina menin Cristóbalin kanssa tapaamaan jotain kunnallisen tason opetusministeriön häiskää (Secretary of Education se kai oli), señor Sereneä, lähinnä muodollisuutena, koska lyseon rehtori oli halunnut, että käymme siellä selittämässä CIMOsta ja siitä miksi olen täällä. Itsehän lähinnä istuin 10-15 minuutin tapaamisen ajan hiljaa ja hymyilin sillä välin kun Cristóbal hoiti puhumisen. Vastailin lyhyesti, jos señor Serene minulta kysyi suoraan jotakin. Tapaamisen jälkeen Cristóbal selitti minulta ohitse menneen asian, että señor Serenen mielestä olisi hienoa, jos voisin pitää jonkinlaisen puheen englannin opettajille. En tiedä miten, missä, miksi, cómo, mutta semmoista lupailtiin. En tiedä ollako hermostunut, innoissaan vai vaan olettaa, että mitkään byrokratian pyörät eivät täällä kulje niin nopeasti, että ehdin puhetta edes pitämään ennen kuin paluulentoni lähtee kohti Suomea. Jää nähtäväksi.

Olen tässä lähipäivinä lähinnä siis tehnyt töitä ja nauttinut ihanan lämpimistä päivistä, joita auringonpaisteessa kylpevä Temuco meille suo. Yöllä ja aamulla on perkuleen kylmä, mutta päivällä hiki valuu. Ihana kevät. Toivottavasti vain lämpenee entisestään. Sateetkin saisivat pysyä poissa, riittää energiaakin ihan erilailla, kun paistaa. Chilessä on muuten postikin nyt lakossa, joten paketin pakettia en ole nähnyt. En ole siis kiittämätön, kun en ole niistä maininnut (tiedän siis muutaman olevan matkalla), vaan en ole vaan saanut niitä vielä. Postista voi kuulemma käydä kyselemässä paketteja omalla nimellään, mutta kotiin asti niitä ei tällä hetkellä kukaan kanna. Yritän ehtiä tässä viikolla käymään keskustassa, jos jonkin työpäivän jälkeen vain jaksan. Toivottavasti teillä on Suomessa kaikki hyvin. :)

Besos!

20. syyskuuta 2013

El Dieciocho

Itse itsenäisyyspäivän, joka oli keskiviikkona, vietin ihan mukavissa merkeissä. Señora Gladyn tytär Carolina kutsui minut kahdeksitoista keskustaan seuraamaan juhlapäivän kulkuetta. Odottelimme itse kulkueen alkamista ihan hurjan kauan ja sitten kun se alkoi, kulki se hieman epäjärjestelmällisesti. Carolina naureskeli, että pääsen samalla tutustumaan chileläiseen epäjärjestelmällisyyteen. x) Chilen armeijan kaikki osastot (jaostot? sanasto hallussa...) marssivat kulkueessa, oli niin maa-, meri- kuin ilmavoimiakin. Lisäksi kulkueessa olivat mukana kaikki Temucon päiväkodit ja koulut sekä joitakin järjestöjä.














Temucon teknillinen lyseo!

Opettajia eturivissä.

Lyseon oppilaita. :)




Kulkueen jälkeen menimme señora Gladyn luokse lounastamaan. Pääsin vihdoin maistamaan kasvis-empanadaksia ja ne olivat oikein hyviä! Tapasin myös Claudian (toinen Gladyn tyttäristä) ystävät Andreksen ja Joelin, jotka ovat itseasiassa Virosta. Oli hauska kuunnella heidän puhumistaan, kun ymmärsin jotakin aina välillä. Toisinaan repesin vain nauramaan, koska eesti on mielestäni vain niin hassulta kuulostavaa, kun on niin lähellä suomenkieltä, mutta kuitenkin aivan erilainen. Monesti kun jompi kumpi osapuoli ei ollut varma jostain sanasta, kokeilimme kääntää sen omalle kielellemme ja monesti siitä tiesi mikä oli kyseessä! Kauhean kätevää. :D

Itsenäisyyspäivänä kaikissa taloissa pitää olla ulkona Chilen lippu salossa. Jos ei ole, voidaan siitä sakottaa!

Lounaan jälkeen tulin kämpille, kun kuulin, että asunnolle saapuu uusi asukas Suomesta! Tapasin Minskin ja kävi ilmi, että hänkin on tullut tänne opettamaan englantia, mutta toiselle koululle. Olemme samanikäisiä ja hyvin samassa elämäntilanteessa, joten yhteisiä juttuja on löytynyt ja juttu luistanut mukavasti ^^ Kävimme Minskin ensimmäisenä iltana vain lähellä sijaitsevassa ravintolassa syömässä jotain, mutta emme jaksaneet jatkaa iltaa mihinkään pidemmälle.


Kaiken kaikkiaan erittäin mukava itsenäisyyspäivä, vaikka keskustan kasvisruokatapahtuma jäi nyt näkemättä. Kaikkialle ei vaan millään ehdi, vaikka haluaisi. Sainpa kuitenkin empanadakseni! Torstaina päädyimme sitten ihan erilaiselle seikkailulle Minskin kanssa, siitä ehkä lisää seuraavalla kerralla, nyt minun täytyy alkaa valmistautua tätä iltaa varten. Tapaamme Minskin kanssa vielä yhden CIMOn kautta Temucoon tiensä löytäneen suomalaisen tänään ja joitakin muita kavereita varmaan myös. Veikkaan, että on hyvä ilta edessä.

Hasta luego!

19. syyskuuta 2013

Victoria

Kävin siis maanantaina moikkaamassa Sussya Victoriassa. Victoria on pieni, reilun 30 000 asukkaan kaupunki Temucosta pohjoiseen. Olin ajatellut meneväni vain päiväreissulle, mutta Sussy ehdotti, että jäisin yöksi, että ehtisimme tehdä enemmän ja tapaisin illalla joitain hänen ystäviäänkin. Mikäpäs siinä, kun ei minulla ollut mitään suunniteltuna tiistaille (muuta kuin ruokakaupassa käynti - villiä, I know). Päivä oli mitä parhain, aurinko paistoi ja oli melko lämmin. Victoriassa on tosin todella paljon kylmempi kuin täällä Temucossa, sen huomasin aika pian illan tultua. Tässä hieman kuvia visiitiltäni:

Aloitin matkani Temucon rautatieasemalta aamulla. Juna lähti 9.30 ja koko kaupunki oli paksun sumun peitossa.

Meno-paluu Victoriaan maksoi 1,500 pesoa, eli reilu kaksi euroa. Matka kesti puolitoista tuntia.

Perillä aurinkoisessa Victoriassa!

Victorian keskustan aukio. Puut on maalattu valkoisiksi, etteivät muurahaiset pääsisi kiipeämään ja nakertamaan puun kuorta.

Hölömö.

Nälkä iski ja otettiin grillivaunusta ranskalaiset. Kämmenelle mahtuva paperipussillinen ranuja maksoi 500 pesoa, eli noin 70 senttiä.

Victoria on ihanan pieni ja rauhallinen kaupunki verrattuna Temucon hälinään.

Sussy ja minä matkalla Sussyn talolle.

Sussyn luona lounastimme ja tutustuin Sussyn perheeseen. Äiti Berta, isoveli David, pikkusisko Roxy ja myöhemmin myös isoveli Marco. Kaikki olivat aivan käsittämättömän ihania ja heidän vieraanvaraisuutensa jotain, mitä en ole ennen kokenutkaan. Berta kiitteli minua, että otin kutsun vastaan ja suostuin tulemaan hänen kotiinsa aterialle, kun minä taas halusin kiitellä, että hän oli minut kutsunut! Lounaan jälkeen Sussy laittoi kynteni ja kävimme kävelemässä hieman talon lähellä ihailemassa maisemia.

Chilen liput kynsissä - söpöintä ikinä! Sussy on todella taitava, hän on siis se keneltä ostin se piirustuksenkin :)

Sussyn talon vierestä kulkee rautatiesilta ja kävimme kävelemässä siellä. Sää oli muuttunut jo harmaammaksi.

Ihana lammas! Siinä se määki, en tiedä oliko jumissa eikä osannut mennä takaisin alas vai mitä.

Chilen maalaismaisema on todella kaunis. Ei välity kuviin valitettavasti yhtä ihanana.

Taivaalla näkyi kuu, huomaatteko pilvien välistä?

Toisella puolella siltaa näkyi Victorian laidalla olevia rakennuksia.

Yhtään ei ollut kylmä, ei.

Kauempana näkyi myös mäennyppylöitä.

Sussyn perheen maatila on vain kolmisen kilometriä heidän taloltaan. Meidän piti sielläkin käydä, muttei aika riittänyt.

Sussy ja minä.

Kun tulimme takaisin sisälle, melkein heti alkoi hirveä kaatosade ja ukkosmyrsky. Keittiössä oli mukava istuskella, kun puuhella lämmitti ^^ 

Sussyn sisko Roxy yritti ottaa meistä sisällä pönötyskuvia, mutta ne ei oikein onnistuneet. Tämä oli onnistunein :D

Istuskelimme Sussyn kodin keittiössä puuhellan lämmössä ja pelailimme korttia sillä välin, kun odottelimme illan suunnitelmien muodostumista ja alkamista. Täällä viihteelle lähteminen tapahtuu normaalisti siinä kymmenen yhdentoista maissa illalla, mikä on ollut itselle hieman hankalaa. Suomalaisena sitä on tottunut, että illanvietto aloitetaan kavereiden luona noin seitsemän aikaan illalla ja yhdeltätoista viimeistään mietitään jo baariin lähtöä. Täällä kun kaupat ovat viikolla auki noin yhteen yöllä ja viikonloppuisin jopa kolmeen, ei tarvitse miettiä juomien ostoakaan niin ajoissa. Me taisimme mennä joskus yhdentoista aikaan ostamaan juomamme kaupasta, jonka jälkeen siirryimme Sussyn ja Roxyn kämpälle istumaan iltaa.

Ostimme yhteensä aika paljon juotavaa. Itsellä oli vain seitsemän kaljaa, joista ehdin varmaan juoda vain viisi.

Sensuroitu.

Sussy, Joyz (en ole varma kirjoitusasusta!) ja Christian.

Ikävä kyllä porukkaa oli niin paljon, etten millään muista kaikkien nimiä :( Mutta mukavia kaikki!

Peluca oli muistaakseni kaverin lempinimi (muistan tarinan nimen takana) ja juteltiin muun muassa uskonnosta :D

Joyz ja Jano(iden), joka on kova Iron Maiden fani ja joka jutteli kanssani englanniksi ^^ Oikein kiva tapaus!

Paljon on tapahtunut Victorian reissun jälkeenkin, yritän ehtiä niistä kirjoitella seuraavaksi! :)