31. elokuuta 2013

Kulttuurien ja kielimuurin kolinaa

Tänään se sitten iski ensimmäistä kertaa: kunnon olisinpa kotona -olo. Olisinpa kotona, niin voisin käpertyä Muffen kanssa sohvalle ja kipeänä olo ei olisi niin kauheaa. Olisinpa kotona, niin voisin keittää teetä kuppikaupalla omassa keittiössäni eikä tarvitsisi miettiä miltä näytän siltä varalta, että törmään johonkuhun. Olisinpa kotona, siellä on lämpimämpi. Olisinpa kotona, niin voisin mennä lämpimään suihkuun. Olisinpa kotona, niin minulla olisi muutakin syötävää kuin leipää ja jogurttia. Olisinpa kotona, missä ei tarvitsisi nähdä ketään, jos en halua. Olisinpa kotona, missä ei tarvitse jännittää ymmärtääkö muiden puhetta ja tuleeko ymmärretyksi.

Neljä päivää siihen meni.

Eilen vuokranantajani señor Marti kutsui minut ihanasti joidenkin muiden talon asukkaiden kanssa viettämään iltaa. Tarjolla oli perinteistä chileläistä ruokaa - vai pitäisikö sanoa, että kyseessä oli enemmänkin iltapala kuin varsinainen ateria. Opiskelijat olivat valmistaneet Sopaipilla-leipäsiä, salaattia ja nakkeja (salchichas). Sopaipilla on pyöreä leipänen, joka tehdään vain jauhoista ja kurpitsasta ja paistetaan öljyssä. Salaatissa oli sipulia, tomaattia ja jotain yrttejä. Niin yksinkertaista ja ihan uskomattoman hyvää! Salaatti oli aivan käsittämättön maukasta ja sopi todella hyvin syötäväksi sopaipillan päällä. Pahoittelin, etten voi syödä nakkeja, koska olen kasvissyöjä. Señor Marti sanoi, että pieniähän ne nakit on, voithan yhden ottaa :D Onneksi pöydässä olleet tytöt nauroivat ja sanoivat, että eihän kasvissyöjä voi syödä nakkeja, se sai oloni tuntumaan paremmalta. He sanovat señor Martia tuttavallisesti tíoksi, itse edelleen teitittelen häntä (paitsi pariin otteeseen olen vahingossa sinutellut, kun menevät verbimuodot sekaisin), kun en ole varma onko soveliasta sinutella.

Tämä oli kaikki aivan ihanaa, mutta kun olin aivan poikki päivän kaupoilla kiertelystä ja flunssailustani, en oikein jaksanut olla ihana itseni. Keskityin lähinnä syömään ja kuuntelemaan muiden pölötystä - sen mitä pystyin siitä ymmärtämään. Ihmiset puhuvat täällä todella nopeasti. Siitä minua varoiteltiin etukäteen, mutta silti se yllätti. Usein en ymmärrä sanaakaan ja minulle täytyy toistaa joitakin asioita moneen kertaan ennen kuin saan edes vähän selvää. Monesti myös arvailen kontekstista. Katsoimme ruoan jälkeen jotain chileläistä saippuaoopperaa ja siinä oli mies, jonka sanomisista en esimerkiksi saanut missään vaiheessa yhtään mitään selvää. En sanaakaan. Hän taisi puhua jollain maalaismurteella. Sinnittelin iltayhdeksään asti sohvalla ja kun huomasin señor Martinkin jo kuorsaavan, ajattelin, että ehkä voin poistua paikalta.

Tänään señor Marti tuli käymään ovellani joskus kolmen maissa ja kysyi olenko käynyt ulkona tai syönyt vielä tänään (ihanaa, kuinka hän tuntuu haluavan pitää huolta, että saan syötyä) ja kysyi haluaisinko lähteä ulos vähän myöhemmin. Sanoin tuntevani oloni vähän kipeäksi (olin ajatellut viettää koko päivän huoneessani leväten ja katsellen Parks and Recreationia), mutta kaipa sitä voisi johonkin lähteä, kun hän kerran pyytää. Hän sanoi tulevansa jonkin ajan päästä (un ratito) takaisin. Parin tunnin odotuksen jälkeen (nämä aikakäsitykset, aaargh!) nukahdin ja heräsin vasta paljon myöhemmin. Epäilen, että hän on käynyt huoneeni ovella koputtelemassa, mutta olen nukkunut sen ohi. Nyt tuntuu vähän pahalta, koska minusta halutaan hirveästi pitää huolta ja huolehditaan, että pärjään, vaikka itsellä on olo, että haluaisin ryömiä johonkin onkaloon ja tullu esille vasta, kun pystyn vastaamaan iloisesti ja aidon kiitollisesti tähän vieraanvaraisuuteen, jota olen kohdannut. En halua vaikuttaa kiittämättömältä ja juron hiljaiselta ulkomaalaiselta, mikä tuntuu olevan nyt se vaikutus, jonka itsestäni annan.

On vain hankalaa antaa itsestään kokonaista kuvaa, kun käytössä oleva kieli on niin vajavainen. Olen huomannut, että sanavarastoni on aivan olematon ja melkein käyttökelvoton - ihan jo ymmärryksen eikä pelkän kielen tuottamisen kannalta - koska täällä ihmiset käyttävät aivan eri sanoja kuin ne, joita olen tottunut opinnoissani kuulemaan ja käyttämään. Opin muun muassa, että cancelar tarkoittaa täällä samaa kuin pagar, eli "maksaa", mikä aiheutti melkoisia väärinkäsityksiä. Permiso on eräs tapa sanoa "anteeksi", merkitykseltään vähän kuin "excuse me" englanniksi. Lisäksi täällä juodaan jugoa eikä zumoa ("mehu"). Ilmassa on lennellyt satoja muitakin sanoja, joita en vain ole ehtinyt painamaan muistiin (olen miettinyt jonkin pienen vihkosen kantamista mukana, että voisin myöhemmin tarkistaa sanoja sanakirjasta) ja jotka ovat saaneet ilmeeni näyttämään kysymysmerkiltä ja aiheuttanut melkoisia turhautumisen tunteita.

Señor Martikin sanoo, että a poquito, "pikkuhiljaa". Tiedän sen, mutta silti jaksaa turhauttaa. Asiaa ei tietenkään auta yhtään tämä sairastumiseni. Olen hyvin huono sairastamaan. Olen harvoin kipeä ja silloin kun flunssa iskee, haluaisin vain valittaa siitä koko ajan. Enkä ole sen kummemmin edes kipeä, on yskää ja nuha, siinäpä se. Kuume tuskin on noussut, sen kyllä huomaisin. Mutta mielialaan se vaikuttaa ja sitä kautta kaikkeen kanssakäymiseen ja sen kokemiseen.

Odotan nyt eniten maanantaita ja señor Salinaksen tapaamista. Sovimme eilen puhelimessa (en voi sanoin kuvailla kuinka paljon pelottavampaa ja vaikeampaa puhelimessa puhuminen on espanjaksi), että hän tulee hakemaan minut talolta yhdeksän maissa aamulla ja vie koululle tapaamaan johtajatarta, señora Gonzálesia. Puhuinkin jo pikaisesti hänen kanssaan puhelimessa ensimmäisenä päivänäni täällä, kun señor Marti vain ojensi puhelimen minulle. Lähinnä puhelu meni niin, että sanoin kaikkeen, mitä luulin ymmärtäväni ja pyydettyäni häntä toistamaan jotain kolmesti pahoittelin, etten ymmärtänyt ja annoin puhelimen takaisin señor Martille. Hävetti niin pirusti, mutta minkäs teet. [Olen ollut Englannissa töissä puhelinkeskuksessa ja joutunut jättämään puhelinkeskustelun skotlantilaisen asiakkaan kanssa kesken, koska en vain ymmärtänyt sanaakaan hänen puheestaan. Olen tavallaan hyvin ymmärtäväinen itseni suhteen siinä, etten puhelimessa välttämättä ymmärrä langan toisessa päässä olevaa ihmistä, eikä siinä useinkaan ole kyse kielitaidon puutteesta. Puhelin vain on hankala tapa kommunikoida vieraalla kielellä (joskus jopa äidinkielellä). Vihaan puhelimessa puhumista noin ylipäätään melkein kaikkien paitsi äiten kanssa.] Odotan silti innolla señora Gonzálesin tapaamista kasvotusten ja koulun ja oppilaiden näkemistä. Sitä vartenhan olen tänne tullut; opettaminen ja chileläiseen koulumaailmaan tutustuminen minua kaikista eniten kiinnostaa. On myös jännittävää vihdoin tavata señor Salinas, joka on auttanut minua monen asian kanssa ennen tänne saapumistani. Toivon todella, että oloni on kohentunut edes himppasen verran maanantaihin mennessä.

Semmoisia fiiliksiä tällä kertaa. Valitettavasti minulla ei ollut oikein laittaa mitään kuvia tähän mukaan, kun en ole oikein päässyt mihinkään kuvailemaan paikkoja. Kuvientäyteisiäkin postauksia tulee vielä, lupaan sen. Katson nyt vielä pari jaksoa Parks and Reciä ja painun sitten nukkumatin luo. Huomenaamulla pitää nousta aikaisin katsomaan tärkeää futismatsia! En olekaan aiemmin katsonut jalkapalloa aamuvarhain. Kaikenlaista uutta pääsenkin täällä Chilessä kokemaan ;)

9 kommenttia:

  1. Anonyymi1/9/13 00:47

    Voi Nadelainen. Elä hättäile liikaa :) Nuuskis kainaloon vaan, vaikkei se ihan Muffe ookkaa :) osta ihmeessä vihkonen, se on hyvä idis. Mun Joutsenon ope sanoi päättäneensä, että 5-10 uutta sanaa päivässä on hyvä määrä (noin niinku periaatteessa, musta kuulostaa silti isolta määrältä.. Riippuen toki missä vaiheessa kielen opiskelu on menossa ja mikä kieli). Mites sun jet lag? En muista kerroitko niitä tapoja, joilla meinasit sitä lievittää :) Onko toiminu? Rivien välistä oon jottain selevää saanu. -habs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5-10 sanaa kuulostaa kyllä tosi paljolta mulle ja ehkä vähän liian pakotetulta ja suunnitellulta. Ei sillä, ettenkö vois suunnitella oppimistani ja auttaa sitä just jonkun vihkosen avulla, mutta en tiiä kuinka kauan jaksaisin, kun on muutakin mielen päällä :)

      Jet lag ei oo juuri vaivannu! Onnistuin aika hyvin välttämään pahimman rasituksen. Teen siitä varmaan oman postauksen jossain vaiheessa :)

      Poista
  2. Anonyymi1/9/13 01:38

    Juuri noin kun HabaNero sanoi, elä hättäile :) kyllä pärjäät vaikka vähän rääpistyttääkin. Kipuilu varmasti lisää tuskaa tällä hetkellä mutta kyllä se asenne taas löytyy sieltä kun vaan keskityt ja vähän totut ympäristöönkin. Ja Nuuskis kaikkuun joo, helpottaa ees vähän halipulaa vaikkei tosiaan Mufa ookaan.
    Ja mietin just eilen, että onks sulla vedenkeitintä huoneessasi? Tee on meinaan iso apu hetkissä, rauhoittaa ja antaa aikaa miettiä ja koota ajatuksia.
    Ja vihkonen oli hyvä idea, sinne saa nopeeta sutastua sanoja/lauseita/asioita ja tarkistella niitä myöhemmin sit. Ja älä harmittele sanavaraston heikkoudesta tai "vääristä" sanoistasi, olethan itsekin siellä oppimassa vaikka opettamassakin :)
    Kuulostaa kokonaisuudessaan, että on vaan niin paljon uutta siellä, että hetken ottaa sunkin (super)pää muokkautuakseen mutta tiedän myös mihin parhaimmillasi pystyt ja sitä odottelen, terävyytesi heräämistä ja että pääset loistaan taas :)
    ps. tuli ihan Ramotswen maailma mieleen tuosta kaikesta ystävällisyydestä ja huolehtimisesta siellä.

    Haleja täältä syksyn alta :)

    Byggers

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kysyinkin jo vuokranantajalta, että onko ok käyttää vedenkeitintä huoneessa ja sanoi, että ihan hyvin voi käyttää :) Hankinnassa on siis, mutta en oo vaan vielä kerenny käydä ostaan.

      Tänään on henkisesti jo tosi paljon parempi olo, vaikka flunssa on aika ennallaan. Kyl tää tästä.

      Ja todellakin tulee monella tapaa Mma Ramotswe ja niiden kirjojen maailma mieleen ^^ Itseasiassa luin just eilen illalla ennen nukkumaan menoa sitä viimeisintä kirjaa ja siellä luki taas tosi osuvasti:

      Three weeks of sadness was a long time, by any standards, but it would be particularly long when one was far from home in a strange country, when everybody else would have their friends and family about them and would seem so occupied with their own lives. In such circumstances you might easily forget who you were, and how you once were happy.

      En ymmärrä miten noi kirjat aina onnistuu osumaan ja uppoamaan. Aina.

      Poista
    2. Anonyymi2/9/13 01:54

      <3
      mullakin flunssa alkaa helpottaan :) kyllä tää tästä, siellä ja täällä.

      Bygli

      Poista
  3. Hei ihan loistava kyllä et noi tolleen ottaa huomioon. :) Ja eiköhän se flunssaki siitä seläty pikkuhiljaa.

    Ja ihan varmasti on sanoja joita ei tunne - koulussa opetettava kieli kun on varmaan aina hyvin erilasita ku se puhuttu kieli - mikä sucks ass tässä suomalaisessa koulusysteemissä. 8/ Muistan ku mentiin kielikurssille Englantiin ja mun kaveri oli ihan ihmeissään ku ne ei sanonuka puheluista et call someone, vaan ring someone. :D Sit toisella kertaa kaveri oli ihan käärmeissään ku koulussa ei ollu opetettu et ne lausuu sanoja ihan eri tavalla.. x)

    Mutjoo, uskon, et eri maanosassa se sanavarasto on varmasti aika eri. Ja kulttuuri. Huh. Mut kyllä sie pärjäät!!! Pikkuhiljaa!!! Miljoona voimahalia täältä sateisesta Suomesta (et sä täälläkä viihtys näillä keleillä!:D). Kohta on jo maanantai!! ^^ (Ja kohta on jo joulukuu ja sit sä itket siellä ku joudut lähtee jo pois. :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, siis tosta oon just ihan kihisemässä täällä, kun nää lausuu kaiken niin erilailla, etten tajua! :D Hemmetti, pitääkö niitä kirjaimia nieleskellä sieltä välistä ja sanojen lopuista pois, niin ettei toinen tajua mistä puhutaan >.< Mut näille ollaan jo naureskeltu señor Martin kanssa ja kyllä ihmiset varmaan ymmärtää, etten ihan heti tajua. Tiiän et siihen tottuu. Kävin englannin aksenttien kanssa ihan samaa taistelua sillon joskus. Kärsivällisyys ei vaan ole hyveeni kieliä oppiessa :P Jännän ironista...

      Poista
  4. Jenskukkuuu1/9/13 12:18

    Mie voin niin samaistua noihin fiiliksiin. Jos yhtään lohduttaa, niin mie hengittelisin sinuna paperipussiin :D Ei hitsi, jos miut nyt heitettäis johonkin Ranskaan. Apua!

    Muistatko viime vuonna, kuinka alussa tuntu hankalalta ja sit joulua kohti olit jo into piukeena? Kärsivällisyyttä. Siun ei tarvi olla täydellinen nyt-heti-tässä eikä oikeestaan kyllä koskaan, jos nyt tarkkoja ollaan x). Relax sweetie. Give it time <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot niin oikeessa. Ja eilen oli väsynyt ja huono päivä. Tänään jo paljon parempi. Kyl tää tästä. Mulla on aikaa.

      (ja ei ollu kaukana paperipussiin hengittelystä tai ainakin tavaroiden heittelystä seinille eilen :D)

      <3 Ikäväääääh!

      Poista