Tänään sataa vettä ja kunnolla. Ei huvita siis hirveästi pistää nenäänsä ulos. Mietinhän minä sitä sateenvarjon ottamista mukaan, mutta jotenkin se ei tuntunut tarpeeksi tärkeältä. Saahan noita täältäkin. Eilen kävin ensimmäistä kertaa yksin hieman kaupoilla pyörimässä ja hankkimassa kaikenlaista tarpeellista. Tässä on lähellä, muutaman korttelin päässä iso ostoskeskus
Mall Portal Temuco, missä on erilaisia vaate-, urheilu- ja kodintarvikekauppoja, kahviloita ja supermarketti
Jumbo. Onnistuin löytämään takin parin tunnin etsimisen jälkeen. Inhoan käydä ostoksilla ostamassa jotain, mikä on
pakko hankkia juuri silloin, koska sitten ei voi antaa periksi kesken etsimisen, vaan jatkettava vaikka maailman tappiin asti. Olin todella lähellä antaa periksi, kunnes vihdoinkin löysin jotain, minkä kelpuutin. Kun kävelin ulkona takin ostamisen jälkeen, oli niin lämmin, ettei tarvinnut edes pitkähihaista. Turhautti. Onneksi illalla takille oli jo käyttöä. Tosin olen aika varma, että parin viikon päästä on jo niin lämmin, että täällä tarkenee ilmankin. Takin lisäksi ostin mm. pyykinpesuainetta, koska vasta talolle tultuani sain tietää, että täällä ei ole pyykinpesumahdollisuutta, vaan pyykkinsä voi viedä esim. pesulaan (millainen löytyy tuolta ostoskeskuksesta). Ajattelin, että pesen nyt nyrkkipyykillä niin paljon kun pystyn, koska ei minulla noita vaatteita nyt niin paljon kuitenkaan ole. En ole vain vielä keksinyt mihin voin ve märät pyykit sitten ripustaa kuivumaan ja kuivuuko tässä kämpässä ylipäänsä mikään (pyyhe ei meinaa suihkun jälkeen kuivua millään).
Jotta tästä ei tulisi Naden kootut jorinat -postausta, tässä kuvia, jotka otin eilen kotikadustani ja sen ympäristöstä. Onneksi räpsin eilen kuvia, koska tänään ei varmaan tosiaan ole ulos meneminen.
|
Kadulla on myös hostelli |
|
...joka ei kyllä mielestäni näytä kovin houkuttelevalta |
|
Naapuritalot ovat joko omakotitaloja |
|
...tai korkeita kerrostaloja |
|
Kaduilla on kauniita puita, jotka varmaan vain kaunistuvat entisestään kevään edetessä |
|
Lisää kasvillisuutta |
|
Joku hassu havupuu |
|
Thiers |
|
Thiers toisesta suunnasta |
|
Thiers risteää toisessa päässä (lähempänä meidän taloa) San Martínin kanssa (nuolet näyttävät tien kulkusuunnan autoille) |
Toisessa päässä on sitten Alemania, jota pitkin pääsee sinne mainitsemaani ostoskeskukseen.
|
San Martín |
|
Kaduilla talojen edessä olevat metallikorit ovat roskiksia (onnistuin saamaan kuvaan jonkun pelottavan näköisen linnun) |
|
Kovasti pyydellään, ettei parkeerattaisi porttien eteen |
|
Lyhtypylväiden johdot ovat mielenkiintoiset katukuvassa |
|
Täällä on aika karunkin näköistä joiltakin osin |
|
...mutta toisaalta taas, vieressä voi nousta ihan pränikkä talo | | | |
|
Jos joku haluaa siis kirjoittaa minulle tänne (tai tulla käymään :D), niin osoitteeni on:
Thiers 850
Temuco
Región de La Araucanía
Chile
Että sinne vaan sitten kaikki karkkilähetykset, kitooos.
Ihana funkkis-talo toi hostelli! Hiuuuukan ehkä sellasta hounted house -fiilistä. :D HIUKAN. O.O
VastaaPoistaJa pieni kansatieteilijä minussa heräsi ihan huomaamatta kun kattelin tota puista omakotitaloo silleen.. joo, no melkein ku Suomessa, mut nii, toi savupiippu on rakennettu tohon tolleen ulkopuolelle - sille on varmaan joku nimi, mut en muista ku ei sillee mukamas kiinnosta - ja jyrkempi katto hmm, olikos tällasta tyylisuuntaa nyt sit jossain Keski-Euroopassaki hmmm, hyvin jännä.
Ps. Onnistuin saamaan pleikkarin wörkkimään! Katoin Devil Wears Pradan. :3 Ja huomasin vasta nyt et sulla on Sex and the Citytki täällä! Jumankauta! Party on! :D
Hiukan creepy joo :D
PoistaHih, senkin kansatieteilijä x) Chile on kuulemma kaikista Etelä-Amerikan maista eurooppalaisin, koska tääl on niin paljon (just keski-)eurooppalaista alkuperää olevaa väestöö. Kai se jotenkin näkyy just rakentamisessa jne. Ja siis niiiin monesta asiasta täällä tulee Englanti mieleen. En tajua. Ja Suomikin jossain määrin tästä luonnosta, mut sitä en oo nähny ihan niin paljon vielä. Omaa postausta pitää varmaan näistä laittaa jossain vaiheessa...
Jeee, hyvä, että viihdyt :D Mä meinasin kans nyt alkaa kattoon noita sulta saamiani Parks and Recejä. Köhän kaveriks on kehittyny nuha ja eilen väsähdin ihan totaalisesti sen kaupoilla kiertelyn päätteeks, joten kai se on myönnettävä, että kipeys on iskeny päälle. Lepään nyt parhaani mukaan ja pidät sormet ristissä, ettei ainakaan pahene ja että maanantai ois jo ihan ok.
Vähän tulee kyllä Venäjä mieleen noista taloista, ja etenkin että on kaikenlaisia taloja sekaisin. Ei semmosta selkeetä asemakaavaa ollenkaan...
VastaaPoistaJoo, ei tunnu olevan paljon väliä mitä viereisellä tontilla on. Näyttää niin oudolta suomalaisen silmään.
PoistaNyt kun on toi osoite tiedossa niin odotettavissa on että pian postissa saapuu a little something something. Ikävä <3
VastaaPoistaPuli
Ooh, exciting! ^^ Superikävä <3
PoistaHih, hauskoja kuvia, varsinki noi erikoiset roskikset ja muut - tuli mieleen että iteki on naureskellu ulkomaalasille, jotka ottaa kuvia vaikka mistä suomalaisista perus(katu)maisemista, mut sit iteki tuli syyllistyttyä siihen Seelannissa, niinku ny säki tuolla! ;) "Aha erikoinen postiluukku, otanpas siitä nopeesti kuvan", ja paikalliset on ihan että omg onpa noita ny maa täynnä... X)
VastaaPoistanyt huomasin alakulmassa "notify me"-merkin, pitää laittaa siis toinenkin viesti että jos vastaat jotain ni sen tajuaisin sitten... :P
VastaaPoistaJoo, tää kommentointisysteemi on näköjään muuttunu...
PoistaItseasiassa haluisin ottaa vielä enemmän tommosia tyhmiä "tässä paikallista katukivetystä, katsokaa" -kuvia, mut suurimmaks osaks aikaa en vaan kehtaa xD Esim. supermarketissa ois vaikka mitä mielenkiintosta, mutta kuolen häpeästä, jos joku tulee kyselemään, että mitäs se tyttö täällä puuhailee :D