24. syyskuuta 2013

Lomaviikon jämät

Holaa! Tässä jo toinen päivä normaalia työviikkoa vaihtuu iltaan enkä ole ehtinyt blogia päivittää! Hemmetti. Jotenkin vain ollut mukamas kiire ja vähän väsynyt olo niin en ole jaksanut näpytellä. Eipä kummempia ole tapahtunutkaan. Loput lomaviikosta meni Minskin kanssa kaikenlaista säätäessä. Päädyimme (alunperinhän lähdimme siis vain lounastamaan lähipubiin..) torstaina muun muassa parin paikallisen tyypin kyydillä Sofoon, mikä on kaupungin laidalla sijaitseva juhlapaikka itsenäisyyspäivän juhlien aikaan. Siellä ihmiset syövät, juovat ja tanssivat porukalla. Itselle tuli ihan mieleen jonkinlainen festareiden ja huvipuiston sekoitus. Jos jonkinlaista kojua siellä oli ja pieniä huvipuistolaitteita. Alueella oli myös iso teltta, missä oli jättimäinen tanssilattia ja deejii soittamassa kuumimpia itsenäisyyspäivän hittejä. Latinomusaa ja tietysti cuecaa. Ihmisillä oli oikein nenäliinat mukana tanssia varten. :D Minua jaksaa ihmetyttää kuinka paljon cuecaa tanssitaan täällä. En voisi kuvitellakaan suomalaisten tanhuavan innoissaan minkäänlaisissa juhlissa.

Lähdimme lounastamaan Alemanialle

Ollaan aina tosi (turisteina) ajoissa syömässä eikä paikalla ole yleensä vielä ketään paikallisia

Minski luuli tilaavansa yhden terremoton (maanjäristys - rommia, valkoviiniä, ananasjäätelöä), mutta pöytään tuotiin kannullinen. Siitä se sitten lähti.

Empanadakset ja päiväkänni ne yhteen soppii...

Sofon juhlateltan sisällä oli tunnelmaa. Deejii on tuolla ylhäällä, Chilen lipun takana.
Minski oli kuvannut hieman humalaisten chileläisten cuecan tanssimista, näette hieman millaista se on!


Perjantaina tapasimme Minskin kanssa Temucossa CIMOn vaihdossa myös asustelevan E:n. Hän on puolestaan museotöissä täällä. Oltiin Boca de Lobosissa (jee, vihdoin pääsin käymään!) ja syötiin hyvin ja juteltiin paljon kaikesta. E:n tuttu tuli kaverinsa kanssa myös käymään ja se kaveri oli ne silmät, jos joku on seurannut twitteriä. Sen enempää ei ole siitä kerrottavaa, katsotaan myöhemmin. ;) Lauantainakin kävin vielä E:n ja hänen kämppiksensä kanssa parilla (vaikka olen joka kerta ollut eri baarissa / pubissa istumassa, en ole käynyt kuin murto-osassa Alemanian monista baareista. Pub crawlia odotellessa...) ja sunnuntain vietin sisäpihan keinussa nauttien auringonpaisteesta ja valmistautuen tulevaan työviikkoon.

Lobosin namipitsaa!

Olen koukuttunut chileläiseen chilikastikkeeseen aivan täysin

Maanantaina menin Cristóbalin kanssa tapaamaan jotain kunnallisen tason opetusministeriön häiskää (Secretary of Education se kai oli), señor Sereneä, lähinnä muodollisuutena, koska lyseon rehtori oli halunnut, että käymme siellä selittämässä CIMOsta ja siitä miksi olen täällä. Itsehän lähinnä istuin 10-15 minuutin tapaamisen ajan hiljaa ja hymyilin sillä välin kun Cristóbal hoiti puhumisen. Vastailin lyhyesti, jos señor Serene minulta kysyi suoraan jotakin. Tapaamisen jälkeen Cristóbal selitti minulta ohitse menneen asian, että señor Serenen mielestä olisi hienoa, jos voisin pitää jonkinlaisen puheen englannin opettajille. En tiedä miten, missä, miksi, cómo, mutta semmoista lupailtiin. En tiedä ollako hermostunut, innoissaan vai vaan olettaa, että mitkään byrokratian pyörät eivät täällä kulje niin nopeasti, että ehdin puhetta edes pitämään ennen kuin paluulentoni lähtee kohti Suomea. Jää nähtäväksi.

Olen tässä lähipäivinä lähinnä siis tehnyt töitä ja nauttinut ihanan lämpimistä päivistä, joita auringonpaisteessa kylpevä Temuco meille suo. Yöllä ja aamulla on perkuleen kylmä, mutta päivällä hiki valuu. Ihana kevät. Toivottavasti vain lämpenee entisestään. Sateetkin saisivat pysyä poissa, riittää energiaakin ihan erilailla, kun paistaa. Chilessä on muuten postikin nyt lakossa, joten paketin pakettia en ole nähnyt. En ole siis kiittämätön, kun en ole niistä maininnut (tiedän siis muutaman olevan matkalla), vaan en ole vaan saanut niitä vielä. Postista voi kuulemma käydä kyselemässä paketteja omalla nimellään, mutta kotiin asti niitä ei tällä hetkellä kukaan kanna. Yritän ehtiä tässä viikolla käymään keskustassa, jos jonkin työpäivän jälkeen vain jaksan. Toivottavasti teillä on Suomessa kaikki hyvin. :)

Besos!

16 kommenttia:

  1. Mun mielestä on jännää, et meno vaikuttaa melko maalaishenkiseltä siellä, mutta puitteet on vaan kaupungin. Ehkä mulla on väärä mielikuva, mut sellanen fiilis on tullut sun kirjoittelusta.

    Pub Crawlissa voit juoda sitten Crawlin maljasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se voi osalta johtua siitä, että on ollu näitä Fiestas Patrias juhlallisuuksia, ne kun on tapahtuneet tavallaan poissa kaupungin hälinästä (ja itse kaupunkikin on ollut todella hiljainen). Mutta ei tämä ehkä niin kaupunkimainen ole kun itsekään odotin. Vähemmän korkeita rakennuksia kun oletin esim. Enkä oo hirveesti ottanut kuvia kaikista kiireisimmistä paikoista täällä. Ehkä pitää ottaa :)

      Crawlin malja, muhah!

      Poista
  2. Toi chilisoossi kuulostaa kyllä nannalta (wikipeditin): http://en.wikipedia.org/wiki/Aj%C3%AD_(sauce)

    Ja hyvä tietää et posti on lakossa.. oonki vähän ihmetelly et kuin kauan voi kestää. Ja okei, laitoin tulemaan kakkosluokassa, et varmaan hiukan kauemmin ku ykkösessä, mut kumminnii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on tosi tulista, mutta ah niin hyvää!

      Oon myös tilannu netistä juttuja eikä oo mitään hajua, koska saan nekin... Saamarin lakkoilijat.

      Poista
  3. Kuulemma lentoposti kestää 2 viikkoo, maaposti noin 4 viikkoo.. Näin Jojen posti sano :D Oli muuten hauskat hetket postissa, ku sitä shampoopurtiloa esittelin ja selitin :D Meni niin sekavaksi meiningiksi se, et postin täti unohti antaa mulle takas mun ostaman vihkon ja se jäi sinne. Aattelin, et antaa olla... Mutta oli kyllä maaliman paras postin täti :D Se vihko tuli mulle postissa pari päivää myöhemmin :D :D

    -Habs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No, olipa ihan mahtava tätskä! Asiakaspalvelija kohdallaan x) Mä tässä just ton shampooni kanssa mietin, että kestänkö siihen asti, kun se sun paketti saapuu... Tiukoille menee :D

      Poista
  4. Paljonko osasit espanjaa ennen harjoitteluun lähtemistä? Oliko taustalla yliopistokursseja? Itseänikin haluttaisi koittaa harjoitteluun CIMOn kautta, mutta hieman kummastuttaa pärjäänkö tippaakaan kahden yliopiston espanjan kurssin jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olin istunut Tampereen yliopiston perusopinnot ennen lähtöä, mutta edellisenä syksynä. Olen vähän ripotellen opiskellut espanjaa aina, joten kielitaitoni on joka kerta ehtinyt ruostua tosi pahasti välissä. Eli vaikka olen aloittanut espanjan opiskelun 15 vuotta sitten, kielitaitoni ei todellakaan ollut pilvissä ennen Chileen lähtöä. Esimerkiksi aikamuodot tuottaa edelleen päänvaivaa ja subjunktiivista en osaa sanoa mitään - tunnistan vain puheessa tai tekstissä. Mutta hyvin sitä silti pärjää ja koko ajan oppii lisää. Jos on kielipäätä ja omaksuu kieliä nopeasti, suosittelen lähtemään. Kokeile vaikka soittaa CIMOon ja kysele vähän mitä ohjelmaa he sinulle suosittelisivat. Muitakin vaihtoehtoja meinaan on :) Rohkeasti vaan! Kyllä kahdesta yliopiston kurssista jo jotain jää käteen ja pääsee alkuun.

      Poista
  5. Pistin lentopostiin, pitäs olla tällä viikolla siellä :) jos nyt lakko ei sotke :D

    -habs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Lakko oli vaan muutaman päivän, posti on kulkenut normaalisti jo jonkin aikaa. Mitään ei ole vieläkään näkynyt. Alan tän viikon jälkeen epäillä, että joku kämppis varastaa postit, jos ei ala kuulumaan!

      Poista
  6. Hiiii! Bygmikin on hengissä täällä, tosin vähän kipeenä again mut jaa, en jaksa ressaantua. Enkä ole vielä kerennyt postiin lähettään mitään, mitä lähetän? muuta ku karkkia ;) akkarin taskukirjaa mietin mut sit mietin heti perään, haluutko roudaa sielt bakkii tavaraa. Haluutko taskarin siis?

    Ja mahtavilta kuulosti sun opetussuunnitelmat, mitä nyt näin ei-yliopistoihmisenä(meneeks se noin:D) ymmärsin. Oon aina tykänny sun pitkäjänteisyydestä opettamisessa, itsenikin kohdalla jo vaan oon sen huomannu(kiitos siitä raks) joten sitä tarvitaan varmasti sielläkin, mitä kirjoitit oppilaistakin. Mutta hyvin menee, ainakin mitä kuulostelen kirjoituksistasi joten anna mennä vaan :)))

    Love u peipi <3
    ja ikävä alkaa kasvaan nyt kun kroppa ja pääkin tajuaa etten oo lähdössä/tulossa sinne :/ No, koitan olla ottamatta ressiä siitäkään, bygmi pärjää :)

    Byggers

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä tosiaan pliis lähetä mitään, mitä joudun tuomaan takasin. Tiiän jo nyt, että se tulee olemaan iiiso ongelma, että miten saan kaiken pakattua mukaani täältä... Ei siis akkaria, pliis :) Tuskin ehtisin sitä lukeenkaan!

      Koeta jaksaa siellä Bygsmygs! Oon aatellu, että ainahan me voidaan myöhemmin joskus tehä sit vaikka lomareissu Chileen yhdessä! :) Mä ainakin haluun varmaan joskus vielä tulla käymään täällä, on niin monta paikkaa, joissa en varmaankaan ehdi käydä. Ja haluun nähdä millasta täällä on ihan keskikesällä. Että semmosta sitten vaan suunnittelemaan seuraavaks!

      Poista
  7. Jenskukkuuu4/10/13 14:40

    Löysin kaupasta Karuselli CHOCO pussin!!! Mä niin otan sulle yhen talteen, siltä varalta, että tää on joku sesonkijuttu, joka menee ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooohhohohooo! KÄY. Kiitos, kun ajattelet mun suklaatarpeitani ^^ <3

      Poista
  8. Byäääääää miksei oo uutta tekstiä! Ja joo luvattoman kauan kestää postilla matka sinne! Niih! -Plaula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soriiiii, en oo vaan ehtinyt kirjottaan! :/ Viikonloppuna on nyt toivottavasti edes vähän aikaa ja pääsen päivittämään.

      Niin, tälläKÄÄN viikolla ei oo saapunu mulle vielä yhtään postia. Alan kohta hermostua stana.

      Poista