Yksinkertainen vastaus: Koska opiskelukaverini vietti oman harjoittelunsa nimenomaan Chilessä, kehui maata ja kertoi siitä minulle miellyttäviä asioita. Piste. Mutta jotta postaus ei olisi ihan näin lyhyt, kerrottakoon hieman enemmän itse maasta ja sen ominaisuuksista, jotka tekivät vaikutuksen minuun.
Chile on se latinalaisen Amerikan piiitkä ja kapea maa mantereen länsirannikolla. Chilellä on pituutta jopa 4,630 kilometriä, mutta se on leveimmilläänkin vain 430 kilometriä leveä (keskimäärin n. 170 km leveä). Naapurimaita ovat mm. Argentiina ja Peru. Maan pääkaupunki on Santiago (de Chile) ja se sijaitsee aivan maan keskiosassa. Koska maa ulottuu niin pitkän matkaa etelästä kohti päiväntasaajaa, vaihtelevat ilmasto ja maisemat hyvin paljon maan eri osissa. On kylmää vuoristoilmastoa, välimeren ilmastoa, trooppista ilmastoa ja aavikkoilmastoa. Andien vuoristo kulkee pitkin Chileä ja aivan maan eteläosat ovat hyvinkin tuliperäistä ja vuoristoista aluetta. Muistaakseni etelässä on jopa yli 500 aktiivista tulivuorta tälläkin hetkellä. Etelän vuoristoa asuttavat lähinnä alueen alkuperäisväestöt. Chile on siis hyvin tuliperäistä ja maanjäristysaltista aluetta; viimeksi vuonna 2010 siellä oli valtava maanjäristys, josta jotkin alueet eivät ole vieläkään kunnolla palautuneet. Maan pohjoisosassa taasen sijaitsee maapallon kuivin alue, Atacama. Siellä on kuulemma alueita, joilla ei ole tunnetusti koskaan satanut vettä. Maan keskiosat ovatkin sitten paljon tiivimmin asutettuja ja Chilen pääkaupungissa, Santiagossa, asuu yli viisi miljoonaa ihmistä, eli Suomen väestön verran porukkaa. Santiago onkin Etelä-Amerikan isoimpia kaupunkeja. Chilen motto on Por la razón o la fuerza, joka tarkoittaa "älyllä tai voimalla" ("by reason or force"), mikä on saanut hyvät naurut aikaan.
Temucon kaupunki |
Näyttääkö maisema tutulta? |
Chilestä sanotaan, että se on hyvin eurooppalainen kulttuuriltaan, koska niin suuri osa väestöä oon eurooppalaisia tai heidän jälkeläisiään. Kaverini kertoi, että häntä yllätti kuinka hiljaisia ja rauhallisia hänen tapaamansa chileläiset olivat, heissä oli suomalaisillekin ominaista ujoutta jossain määrin. Toisaalta olen taas saanut kuulla, että chileläiset puhuvat erittäin nopeasti. Mene ja tiedä (niinpä aion tehdä!). Muihin Etelä-Amerikan maihin verrattuna, Chile on kuitenkin melko moderni ja kehittynyt maa, joka ymmärtääkseni pärjää suhteellisen hyvin taloudellisestikin, vaikka työllisyys onkin lähivuosina noussut. Kutkuttaa nähdä miten tämä kaikki näyttäytyy sitten jokapäiväisessä elämässä.
Chilessä alkaa muuten kevät, kun meillä alkaa syksy, joten syyskuussa sinne matkustaessani voin aloittaa uudelleen keväästä nauttimisen. Temucossa ei ole aivan yhtä lämmin kuin Santiagossa kevätkuukausina, mutta päivän korkein keskilämpötila on noin 15 astetta syyskuussa, ja marraskuussa noin 19 astetta. Iltaisin ja öisin on tietty huomattavasti kylmempi. Melko samanlainen kuin meidän keväämme siis.
Vaikka olen menossa Chileen työharjoitteluun, tarkoituksena on ottaa kaikki irti tuosta maasta ja käydä tutustumassa pääkaupungin vilinään ja rannikon maisemiin aina vapaapäivinä. Yritän imeä itseeni etukäteen mahdollisimman paljon tietoa paikasta etukäteen, mutta tiedän jo nyt, että kulttuurishokki on varmasti valtava sitten, kun se iskee. Odotan kuitenkin innolla oppivani mahdollisimman paljon paikallisesta kulttuurista ja maan tavoista. Kirjoitan näistä varmasti lisää, kunhan nyt pääsen edes paikan päälle.
Terveisin, innokas.
Tekstissä ei ole lähteitä, koska kaikki tieto on kerääntynyt päähäni internetin ihmeellisestä maailmasta ja siirsin sen nyt tähän postaukseen teidän iloksenne. Kuvat puolestaan tarjosi Googlen kuvahaku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti