Kaiken alku ja juuri

Siitä on nyt yli viisi vuotta, kun muutin Englannista takaisin Suomeen ja vannoin, etten enää koskaan asu ulkomailla. Ajattelin, että seikkailut on tämän vanhuksen osalta jo seikkailtu ja jätän mielelläni uudet, hurjat ulkomaankokemukset nuoremmille ja keskityn vain siisteihin, lyhyisiin lomamatkoihin tästä eteenpäin. Olen muutenkin aivan järjetön kotiin ikävöitsijä ja lempijuttuni on reissusta palaaminen, kun jäljellä on vain kasa ihania muistoja ja oma sänky. Mutta kun ensimmäisen kerran viime syksynä opiskelukaverilta kuulin, että minulla olisi mahdollisuus lähteä kolmen kuukauden oman alan työharjoitteluun Etelä-Amerikkaan, jos vain haluan sinne hakea, olinkin yhtäkkiä ihan myyty. Ehkä opiskeluarjen pehmentämät aivoni olivat kyllästyneet ja saivat minut kaipaamaan uusia haasteita.

Opiskelukaverilta harjoittelusta hieman tentattuani menin nettiin CIMOn sivuille, mistä sain tietää, että haku on vasta helmikuussa ensi vuoden puolella. Uskalsin vähän raottaa äitelle, mitä suunnittelin ja jäin vartoomaan kevätlukukautta. Kun pääsin lopulta täyttämään hakemuksen helmikuun lopussa, kokeilin samalla kertoa vielä parille muulle suunnitelmistani. Olin tyytyväinen reaktioihin ja sain kannustavia kommentteja. Jostain syystä koin näiden suunnitelmien paljastamisen kaikille vaikeaksi, osittain peläten ihmisten reaktiota ja osittain peläten, että jos nyt kerron kaikille ja suunnitelmat eivät toteudukaan, niin kuinka iso harmitus siitä jää käteen. Joten odotin ja koettelin kärsivällisyyttäni. CIMOsta lupailtiin, että haussa läpi pääsee noin 20-25% hakijoista ja heille ilmoitetaan asiasta maaliskuun loppuun mennessä. Kun sainkin jo 6. maaliskuuta sähköpostia, että olen päässyt Chilen harjoitteluohjelmassa läpi ja minulle aletaan etsiä harjoittelupaikkaa, heitin ilmoille parit hihkaisut ja itkin vähän onnesta. Paras fiilis taas hetkeen.

Chilessä aiemmin työharjoittelussa ollut kaverini sanoi, että hän oli saanut tietää harjoittelupaikkansa vasta kesällä, joten olin varautunut jatkamaan odottelua. Yllättäin heräsin kuitenkin aikaisin viime maanantaiaamuna espanjankieliseen harjoittelupaikkatarjoukseen. Mikään ei pyyhi unihiekkoja silmistä niin kuin vieraalla kielellä lähetetty työtarjous! Hetken kesti tavata, että mitä siinä sähköpostissa oikein seisoo. Minulla oli vielä kaiken lisäksi koko päiväksi töitä eräällä alakoululla (espanjan opetusta, sopivasti), joten en ehtinyt lukea viestiä ajatuksella vasta kun kotiin päästyäni. Palasin sen pariin kuitenkin päivän aikana useaan otteeseen ihan vain fiilistelemään.

Tähän mennessä kaikki on ollut hieman automaattista asioiden hoitamista, papereiden kanssa vehkeilyä ja vastausten odottelua, mutta nyt alkaa tapahtua ja tuleva matka alkaa muodostua todellisuudeksi. Mitä siihen voi muuta sanoa kuin IIK! Lähden ensi syyskuussa kolmeksi kuukaudeksi Temucoon, Chileen opettamaan englantia, että repikää siitä!